Yhdenvertaisuus kuuluu kaikille

Kun uusi lukuvuosi alkaa, on hyvä miettiä, millainen yhteisö haluamme uusille opiskelijoille olla.

Kun uusi lukuvuosi alkaa, on hyvä miettiä, millainen yhteisö haluamme uusille opiskelijoille olla.

Monia jännittää ensimmäinen päivä. Uudet opiskelijat miettivät, miten heidät otetaan uudessa yliopistossa vastaan. Meidän jo täällä olevien harteilla lepää vastuu siitä, että yhteisömme on mahdollisimman avoin, turvallinen, mukaan ottava ja yhdenvertainen jokaiselle täällä olevalle ja tänne tulevalle. 

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta haluaa pitää yhdenvertaisuusasiat mukana keskustelussa niin opiskelijayhteisössä kuin yliopistossakin, jotta voimme yhtenä rintamana tehdä töitä entistä paremman yhteisön eteen.

AYY:n arjessa yhdenvertaisuustyö on jatkuvasti läsnä. Ylioppilaskunnalla on häirintäyhdyshenkilöpalvelu, johon häirintätilanteita kohdanneet opiskelijat voivat ottaa yhteyttä ja saada apua sekä neuvoja. AYY:n asiantuntijat neuvovat ja kouluttavat yhdistystoimijoita ja tutor-opiskelijoita yhdenvertaisuusasioissa. Syksyllä AYY myös kampanjoi kaikenlaista opiskelijayhteisössä tapahtuvaa häirintää vastaan.

Kesäpäivän ratoksi kyselin Aallon rehtorin Ilkka Niemelän mietteitä yhdenvertaisuudesta. Katso juttutuokiomme videolta.

Loistavaa uutta lukuvuotta koko Aalto-yhteisölle!

Noora Vänttinen
AYY:n hallituksen puheenjohtaja

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Mante at Väre building in front of a M letter, not smiling
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Maksuttoman koulutuksen puolesta on taisteltava jatkuvasti

AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja ja SYL-ehdokas Mantė Žygelytė kertoo ajatuksistaan maksuttoman koulutuksen päivänä.
Niko Ferm puhuu Tempauksen 2016 tapahtumassa
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Arvokkain aarre – muistoja vuoden 2016 Tempauksesta

Tempauksen ollessa taas ajankohtainen, muistellaan hetki edellistä Tempausta. Vuoden 2016 Tempausesikunnan puheenjohtaja ja Espoon kaupungin yhteysjohtaja Niko Ferm kirjoitti blogiin, mitä tempaaminen merkitsi hänelle, mitä siitä jäi käteen ja miksi ihan jokaisen aaltolaisen tulisi lähteä mukaan tämän syksyn Tempaukseen.
vanha kuva teekkareista reklaamikulkueessa kylttien kanssa
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Tempaus, yhteisöllisyyden valjastus vaikutustyöhön

Tänä syksynä Aalto-yliopiston ylioppilaskunta järjestää vuosien tauon jälkeen Tempauksen. Kaikkien käsien jälki -Tempaus järjestetään Jämeräpartaisen insinöörin satavuotisjuhlavuonna. Juuso Määttä sukeltaa blogitekstissään Tempauksen historiaan.
Mante smiling with an EU flag
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Miksi äänestän EU-vaaleissa?

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen varapuheenjohtaja Mantė Žygelytė kirjoitti blogiin siitä, miksi hän aikoo äänestää europarlamenttivaaleissa