Kestävä AYY

Kestävyys on ylioppilaskunnan ydinarvoja. AYY:n tavoitteena on toimia suunnannäyttäjänä ympäristökysymyksissä ja olla osana ratkaisua ilmastonmuutoksen hillitsemisessä, luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä sekä muiden ympäristöongelmien torjumisessa.

AYY:n tavoitteena on yliopistoyhteisö, jossa kestävyyden huomiointi on kiinteä osa kaikkea toimintaa – palveluista ja vaikuttamistyöstä aina aaltolaisten jokapäiväiseen arkeen. Tavoitteiden kehitystä seurataan ja arvioidaan vuosittain vuodesta 2020 eteenpäin kestävän kehityksen raportoinnin avulla.

AYY edistää kestävämpää maailmaa oman toimintansa lisäksi myös laajemmin yliopistoyhteisössä. AYY on mukana Aalto-yliopiston työryhmissä, jotka edistävät kestävyyden periaatteita koko yliopistossa.

UN sustainable development goals

Kestävän kehityksen tavoitteet

AYY on sitoutunut edistämään toiminnassaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteita.

Kestävä AYY
A forest in the snow

Ekologisen kestävyyden toimintaperiaatteet

Ekologisen kestävyyden toimintaperiaatteet ohjaavat AYY:n päivittäistä toimintaa.

Kestävä AYY
Atlantinkatu_taivas_web

Kestävän kehityksen avainluvut

AYY:n kestävän kehityksen vaikutukset liittyvät ylioppilaskunnan keskeisiin toimintoihin: opiskelijavaikuttamiseen, Aalto-yhteisön rakentamiseen sekä asumisen kehittämiseen.

Kestävä AYY

Uutiset aiheeseen liittyen

Wilma hymyilee
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Ekologisen kestävyyden toimintaperiaatteet päivitetty – AYY siirtyy kasvipohjaiseksi

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) on päivittänyt ekologisen kestävyyden toimintaperiaatteensa, jotka tukevat AYY:n päivittäistä toimintaa. Uusi dokumentti ohjaa AYY:tä tarjoilemaan kasvipohjaista ruokaa ja juomaa tapahtumissaan. Jatkossa myös ruokahävikkiä minimoidaan ja laivalla tai lentäen tehdyistä matkoista hyvitetään 30 prosentin osuus ympäristötoimintaan.
Hymyileviä nuoria
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Hae SYLin toimikuntiin

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsenillä on nyt mahdollisuus hakea ehdokkaaksi Suomen ylioppilaskuntien liitto SYLin kehitysyhteistyön neuvottelukuntaan (KENKKU) sekä ilmastoverkostoon. Toimikunnissa pääset oppimaan ja tekemään valtakunnallista vaikuttamistyötä kehitysyhteistyön ja ilmastopolitiikan saralla.
Sampo Sainio
Ajankohtaista, Blogi Julkaistu:

Maailman kestävintä opiskelijan elämää?

AYY:n strategian mukaisesti ylioppilaskunta pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä, mutta riittääkö pelkkä hiilineutraaliuden tavoittelu? Toimintamme kestävyyttä ei voida arvioida vain yhdellä mittarilla.
A collection of wildflower seeds in boxes
Ajankohtaista Julkaistu:

Nurmikoista niityiksi -tutkimusprojektilla lisää luonnon monimuotoisuutta Otaniemeen

AYY on mukana tutkimushankkeessa, jossa selvitetään ratkaisuja luonnon monimuotoisuuskatoon.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu