Terveisiä Mikkelistä!
Mikkelissä uusi vuosi on alkanut vauhdikkaasti, kun kerhojen uudet hallitukset ovat ottaneet roolinsa vastaan ja totuttautuneet uusiin vastuisiinsa. Olen opiskellut Mikkelissä nyt puoli vuotta. Tässä ajassa on käynyt selväksi, että tiivis yhteisömme omaa vahvan identiteetin. Pienestä koosta huolimatta olemme ylpeitä ja anteeksipyytelemättömiä ja perinteiden arvostus on yhteisössämme huipussaan.
Mikkelissä yhteydet muihin kouluihin koetaan tärkeiksi ja vaalimisen arvoisiksi. En usko olevani ainoa, jonka mielestä opiskelu on perusluonteeltaan uuden etsimistä ja vanhan haastamista. Siksi koen, että tutustumalla toisiin opiskelijajärjestöihin ja opiskelukaupunkeihin saa opiskeluvuosista rikkaimman mahdollisen kokemuksen itselleen ja muille.
Talvi alkaa lähestyä loppuaan, mutta ennen kuin aika huokaista helpotuksesta ja suunnata katseet kohti kevättä, on edessä vielä uusien toimijoiden todellinen tulikoe: lauantaina 9.3. järjestettävä Mikkeli Road Trip.
Mikkeli Road Trip on kahdensadan osallistujan kokoinen tapahtuma ja sen tekemiseen osallistuu tavalla tai toisella noin kolmannes kampuksen opiskelijoista: Yksi rastia pitämällä, toinen urheita talvea uhmaavia vieraita talvimyrskyjen läpi johtamalla, kolmas väsyneitä sankareita majoittamalla. Tämä Suomen pienimmän yliopistokampuksen vuoden kolmanneksi suurin tapahtuma kutsuu opiskelijoita ympäri Suomea vierailemaan Mikkelissä ja maistamaan pienen siivun paikallisesta opiskelijakulttuurista.
Tapahtumaan tiivistyy monin tavoin Mikkelin identiteetti ja henki. Jo kliseeksi muodostunut mutta silti niin merkityksellinen sanapari, Mikkeli Spirit, on tapahtuman ytimessä. Emme enää muista, milloin tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa, mutta olemme varmoja, että meistä jokainen toivoo sen jatkuvan kauas tulevaisuuteen.
Tämä blogiteksti toimikoot pienenä ikkunana Aalto-yliopiston kansalle Mikkelin suuntaan. Toivomme, nämä eivät ole ainoat terveiset, joita pääsette Mikkelistä lukemaan, sillä vuosi on vasta aluillaan. Edessä on paljon kerrottavaa, opiskelijoiden yhteyden huipentumasta, Vapusta, kesän kautta uusien fuksien täyttämään syksyyn. Mutta palataan niihin sitten myöhemmin. Nyt innolla Mikkeli Road Tripia ja kevättä kohti!
Simo Halme
Probba ry:n päätoimittaja