Oletko sinä ilmastonmuutoksen ratkaisija?
Espoon tavoitteena on olla pysyvästi Euroopan kestävin kaupunki ja hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitsemme mukaan koko Espoon ja espoolaiset, jotta saamme vietyä Espoota, Suomea ja laajemmin kansainvälistä yhteistyötä kohti kestävää tulevaisuutta.
Espoossa tuotetuista ilmastopäästöistä suurin osa syntyy asuntojen lämmittämisestä, liikenteestä ja sähkön kulutuksesta. Espoon kestävän kasvun tukemiseksi otetaan käyttöön ja kehitetään merkittäviä uusia älykkään ja puhtaan teknologian ratkaisuja yhdessä kumppaneiden kanssa. Fiksu Assa -tapahtuma tulee 13.–17.5. Aalto-yliopiston metroasemalle. Arjen helpottajia ja ilmastofiksuja ratkaisuja pääsee testaamaan helposti metroaseman yhteydessä. Asemanseudut ovat suurten ihmisvirtojen, asumisen ja liikkumisen keskittymiä, joilla on kasvavaa potentiaalia erilaisille palveluratkaisuille.
Fiksut ja vähähiiliset ratkaisut tukevat arjen sujuvuutta. Tärkeät ilmastonmuutoksen ratkaisijat taitavat kulkea Aalto-yliopiston metroasemalla kuitenkin muinakin viikkoina. Kaupungit, valtio, yritykset ja muut organisaatiot tarvitsevat nyt ja tulevaisuudessa osaajia, joilla on vahva poikkitieteellinen ymmärrys. Pelkkä yhden näkökulman kuten teknisen, yhteiskuntatieteellisen, kauppatieteellisen, hallinnollisen tai luonnontieteellisen osaaminen ei riitä. Pitää osata hahmottaa, mihin eri tieteenaloja ja osaamista tarvitaan, jotta isot ja kipeästi tarvittavat muutokset saadaan aikaiseksi.
Ennen kaikkea muutos kohti hiilineutraaliutta vaatii yhteistyökykyä erilaisten ihmisten kanssa. Uskon, että pelkästään tieteiden opiskelu ei anna siihen valmiuksia, vaan myös opiskelijaelämä. Yhdessä tekeminen ja iloitseminen yhteisestä elämän matkasta kehittävät jatkuvasti vuorovaikutustaitoja. Tämä matka jatkuu toki opintojen jälkeenkin, mutta opiskeluaikana on loistava tilaisuus nauttia yhteistyöstä. Paitsi yhteisten kurssitöiden tekemistä, kannustan viettämään yhdessä iltoja ja kohtaamaan aamut. Opiskelijoita tarvitaan muutoksen tekijöinä, osana yhteistyöverkostoa ja muutoksen ajureina. Te olette ratkaisijoita nyt ja tulevaisuudessa!
Niina Nousjärvi
kestävän kehityksen suunnittelija Espoon kaupungilla