Jätetään risteilyt ja pidetään tulevaisuus 

Elän kahdessa erilaisessa korkeakouluopiskelijoiden kuplassa. Toisessa näen, miten ilmastoahdistus määrittää jokapäiväistä elämää. Ajatuksia hallitsevat opiskelun ja opiskelijaelämän sijaan jatkuvat uutiset biodiversiteetin nopeasta katoamisesta, kymmenistä tuhansista puihin kuolleista koaloista ja ennätyslämpimistä vuodenajoista.  

Tässä kuplassa vallitsee epäusko sellaisia asioita kohtaan kuin asuntosäästäminen, lasten saaminen tai kymmenien vuosien päähän sijoittuvat urasuunnitelmat. Ne tuntuvat merkityksettömiltä –elämmehän viimeisiä jollain tasolla seesteisiä hetkiä ennen ilmastonmuutoksen kaltaisten ympäristökriisien aiheuttamia globaaleja konflikteja.  Vähän samalla tavoin kuin Harry Potterin velhomaailmassa ennen Voldemortin täysimittaista paluuta, tuleva konflikti on aistittavissa, mutta antaa vielä hetken ajan odottaa itseään ennen kuin tarinan lopputaistelut ovat käsillä. Velhomaailmassa tarina päättyy jotakuinkin onnellisesti, mutta tosimaailman tulevaisuus on auki.  

Entä se toinen kupla? Siihen ei kuulu taikuutta eikä myöskään määrätöntä ilmastoahdistusta. Toisessa kuplassani vietän maailman parasta opiskelijan elämää rakkaalla Otaniemen kampuksella, järjestän toisinaan sitsejä ja käyn joka päivä saman keskustelun siitä, mennäänkö syömään A Blociin, Kipsariin vai Valimoon. Otaniemi-kuplassa on hyvä olla, ja olen päivittäin iloinen siitä, ettei valmistuminen häämötä vielä ensi vuonna. Kotiyliopistossa ja opiskelija-arjessa luotetaan myös ihanasti teknologian kehitykseen ja sen kykyyn ratkaista suuret haasteet ajoissa.  

Teknologiaoptimismille on paikkansa, mutta välittömiin toimiin vaativat luvut eivät välitä siitä, eletäänkö ilmastoahdistuksen vertaistukiryhmässä vai teknologisen kehityksen lintukodossa. IPCC laski vuonna 2018, että meidän on leikattava päästöjämme 45 % vuoteen 2030 mennessä pysyäksemme kriittisenä pidetyn 1,5 asteen tavoitteessa. Kymmenen vuotta ei ole pitkä aika. Ei varsinkaan, kun se tarkoittaa rikkaille maille toimimista heti, jotta edes jonkinasteinen valtioiden välinen oikeudenmukaisuus olisi mahdollista saavuttaa. Kymmenen vuotta sitten laskin alakoulun viimeisiä matikan tehtäviä ja vietin talvikuukaudet lähirinteissä laskettelemassa. Nyt teen kandisivuaineeni viimeistä systiksen kurssia ja laskettelen jalassani ne samat monot kuin kymmenen vuotta sitten. Kymmenen vuotta on lyhyt aika. Meidän täytyy toimia heti.   

 Tiedämme, mitä tehdä, mutta odotamme päättäjien ja yritysjohtajien tekevän vaikeat päätökset puolestamme. Päätöksenteko tapahtuu kuitenkin harvoin ilman yksittäisten ihmisten vaatimaa muutosta. On paradoksaalista toivoa, että ylikuluttavan elämäntavan aiheuttama kriisi ratkeaisi valintojamme muuttamatta. Sitä paitsi meistä harva on enää 17-vuotias lukiolainen. Olemme nyt, tai ainakin muutaman vuoden kuluttua, niitä johtajia ja päättäjiä, joiden saamattomuuden varjolla vielä tänään pakenemme vastuuta. Ei sillä, että ikä olisi muutenkaan muuta kuin tekosyy ajatella, että jonkun toiseen tulee ottaa tehtävä hoitaakseen. Muistetaan tässä kohtaa muuan 17-vuotias lukiolainen nimeltä Greta Thunberg. Yksi Greta ei kuitenkaan riitä.  

Vaikuttaminen ei tarkoita kaiken ihanan opiskelijaelämän loppumista.  Vapaaehtoiskulttuuri, yhdessä laulaminen Smökin pöytien ääressä, Unisportin sarjapelit ja mahdollinen wappu ovat kaikki hyviä ja tärkeitä asioita – pidetään ne. Mielestäni on kuitenkin valhe väittää, ettei elämäntavan muutoksia tarvittaisi myös opiskeluelämässä. Ehdotan, että risteilyperinteestä kohtuuttomine hiili- ja kemikaalipäästöineen siirryttäisiin yhteisöllisiin matkoihin ja ajanviettoon tavoilla, jotka eivät edellytä meriliikennettä tai lentämistä. Toiseksi ehdotan, että tapahtumissa tarjottava ruoka olisi lähtökohtaisesti kasvipohjaista. AYY toimii strategiansa mukaan suunnannäyttäjänä ympäristökysymyksissä ja nämä ehdotukset ovat osa arkea.   

 Vaikutukset alkavat näkyä, kun yhä useampi yhteisö muuttaa toimintatapojaan. Siinä jokainen meistä voi vaikuttaa omassa arjessaan. Ruokailu ja matkustaminen ovat yksittäisistä valinnoista asumisen jälkeen kaikkein merkittävimpiä hiilipäästöjen aiheuttajia, joten muutamalla suhteellisen pienellä muutoksella on väliä.  

 Käsillä oleva ympäristökriisin globaalin yhteiskunnan kaikkein tärkein ja kiireellisin asia ratkaista. Tämän takia sen pitäminen esillä ja näyttäminen valinnoissa on jokaisen vastuulla. Tulevaisuus, jonka tilaa ilmastokeskustelussa arvaillaan, on se sama, jossa me saamme oppia mielenkiintoisissa töissä, ihmetellä perhe-elämää tai seikkailla jossain muualla. Mutta vain, jos onnistumme säilyttämään maailman, joka antaa kaikkeen tähän mahdollisuuden.   

#nytonpakko

Tua Videman  

AYY:n hallituksen jäsen  

Vastuualueet: kestävä kehitys, sosiaalipolitiikka, kuntavaikuttaminen, liikunta