Kulkukoodit käytössä monissa AYY:n vuokrattavissa tiloissa, esteettömyyspäivityksiä ja itselämmitettävät saunat

Tiloja on kehitetty käyttäjiltä saadun palautteen pohjalta. Avainten sijaan moniin tiloihin pääsee kulkukoodeilla ja esteettömyydestä on paremmin tietoa nettisivuilla. Lisäksi saunat saa lämmitettyä itselle sopivaan aikaan. Lue vuokrattavien tilojen uusimmista kehitysaskeleista.

Avaimet vaihdettu monissa tiloissa kulkukoodeihin

AYY:lla on yli 20 kertavuokrattavaa sauna-, kokous- ja juhlatilaa. Aiemmin tiloihin haettiin avaimet Otaniemestä palvelutoimistolta, mutta kesällä 2019 alkanut digiprojekti on edennyt loppusuoralle. Nyt lähes kaikkiin tiloihin pääsee kulkukoodilla, jonka varaaja saa TILA-systeemin kautta. TILA-järjestelmä on käytössä Aalto-tunnuksilla ja aaltolaisilla yhdistyksillä, joten Aalto-yliopiston ulkopuolisten varaajien on edelleen haettava avaimet toimistolta.

”Toivomme, että uudistus palvelee erityisesti usein tiloja varaavia yhdistyksiä ja Otaniemen ulkopuolella asuvia aaltolaisia, joiden ei tarvitse erikseen ennättää avainta hakemaan aukioloaikojen puitteissa”, kertoo palveluneuvoja Milla Elo. ”Edelleen on muistettava tehdä varaus viimeistään edellisenä päivänä, jotta varaus saadaan vahvistettua ja turvallisuusohjeet tarkistettua. Muuten kulkukoodit eivät aktivoidu.”

Kulkukoodit löytyvät jo suurimmasta osasta vuokrattavia tiloja. Viimeisimmäksi koodilukot on asennettu Kylän olohuoneelle, Ossinkulmaan, Pelitilaan (tilanne päivitetty 30.3.2021). Avaimet pitää edelleen hakea Otaniemen tiloista OK20 sitsi- ja saunatiloihin ja Yhdistystilaan. Näidenkin tilojen osalta kulkukoodien asennusta selvitellään. Myös AK-maja, Askartelupaja ja Studio toimivat edelleen tavallisella avaimella (tilanne päivitetty 30.3.2021). Olemme päivittäneet tiedon koodilukosta nettisivuillemme niiden tilojen tietoihin, joissa koodilukko on käytössä.

Musta kulkukoodilaite tiiliseinällä
Kulkukoodin löydät TILA-järjestelmästä kyseisen tilan varauksen tiedoista. Sen voi myös aktivoida uudestaan, kunhan ensin tarkistaa, että varaus on palvelutoimiston puolelta vahvistettu.

Miten tilavaraus ja kulkukoodit toimivat?

  1. Varaa tila normaalien ohjeiden mukaan TILA-järjestelmässä ja huomioi myös poikkeusolojen henkilömäärärajoitukset ja turvallisuuslomakkeen täyttäminen. Huomioi kohta 4 aikataulua pohtiessasi. Tilaan pääsee kulkukoodilla vasta varauksen alkaessa.
  2. Täytä tapahtumaturvallisuusohjeiden lomake mahdollisimman pian. Varaustasi ei voida vahvistaa ennen kuin turvallisuusohjeet on hyväksytty.
  3. Odota kunnes varaus on hyväksytty palvelutoimiston puolelta. Varauksia vahvistetaan vain arkipäivisin, joten teethän varauksen viimeistään edeltävänä arkipäivänä.
  4. Kulkukoodi ajastetaan toimimaan noin 15 minuuttia ennen varausajan alkua. Kulkukoodin löydät TILA-järjestelmästä kyseisen tilan varauksen tiedoista. Huomaathan, että koodi toimii vasta, kun varaus on hyväksytty ja vahvistettu palvelutoimiston puolelta.
  5. Mikäli koodi ei toimi, kokeile aktivoida koodi pari kertaa uudestaan TILA-järjestelmän kautta. Tarvittaessa soita huoltoon. Otathan huomioon, että AYY:lla ei ole ilta- ja viikonloppupäivystystä. Katso tarkemmin palvelutoimiston puhelinpalvelun aukioloajat.
  6. Saatat tarvita roskien viemistä varten erillisen avaimen, esimerkiksi Sievo Saunalla ja Heinävaarassa. Jätekuilun tai jätehuoneen avain löytyy sisäänkäyntikerroksen avainrasiasta, jonka koodi löytyy laskun liitteestä.

”Kulkukoodit helpottavat monia varaajia poikkeusaikojen jälkeenkin”, kommentoi palveluneuvoja Milla Elo. ”Mahtavaa, että päästään kehittämään tiloja käyttäjien toiveiden pohjalta entistä paremmaksi. Kehitysehdotuksia otetaan jatkuvasti vastaan ja askel kerrallaan niihin tartutaan.”

Palveluneuvojat tavoitat osoitteesta [email protected].

Kynnys, jonka molemmilla puolilla on luiskat
Esteettömyysselvityksen perusteella tiloihin on asennettu erilaisia puuttuvia kahvoja ja kynnysluiskia, mutta erityisesti ennakko-opastusta on pyritty parantamaan.

Esteettömyystietoja päivitetty

Esteettömyyteen ja saavutettavuuteen on kiinnitetty AYY:n vuokrattavissa tiloissa entistä enemmän huomiota. Osa tiloista on esteettömiä, ja myös esteellisten tilojen osalta ennakko-opastusta on parannettu. Kaikkien tilojen omilta nettisivuilta löytyy nyt tietoa esteettömyydestä ja kokonaiskuvaa saa parhaiten esteettömyyden koontisivulta.

Näiden muutosten avulla tilat ovat saavutettavampia kaikille käyttäjille. Haluamme huomioida yhdenvertaisuuden toiminnassamme.

Lue tarkemmin: Vuokrattavien tilojen esteettömyys

Valkoinen saunapainike seinään kiinnitettynä
Itselämmitettävät kiukaat saa lämpiämään tilassa olevalla painikkeella. Painiketta tulee painaa muutaman sekunnin ajan, jolloin lämmityksestä kertova punainen valo painikkeen yläpuolella syttyy palamaan.

Sauna lämpimäksi nappia painamalla

Tilojen käyttäjien palautetta on kuunneltu myös saunojen lämmitysten osalta. Nykyään saunan saa itse laittaa lämpiämään tilassa olevalla painikkeella (kuvassa) eikä ennakkoon tarvitse tietää, monelta haluaa saunoa. Aiemmin saunat lämpenivät automaattisesti tiettyyn aikaan, jos ei aikatauluun pyytänyt muutosta. Uudistuksen taustalla on ollut myös energiansäästön näkökulma, sillä nyt saunoja ei lämmitetä turhaan.

Saunojen lämmitysaikoihin on kuitenkin aikarajoituksia, joiden takia ei osassa tiloista pääse päiväsaikaan saunomaan. Poikkeuksena tähän on Rantasaunan pieni puoli, jossa on itse lämmitettävä puukiuas. Illalla saunominen onnistuu kyllä kaikkialla - katso tarkemmat aikarajoitukset varaussohjeista.

Lopuksi haluamme ilmoittaa iloisen uutisen

Keväällä 2020 päättyi pitkä remonttirupeama Otaniemen kiinteistöissä, joten hetkeen ei ole remonteista aiheutuvia käyttökatkoja tiedossa. Toivottavasti remontista viimeisimpänä valmistuneet Jämeräntaival 3:n Pelitila, Sitsikeittiö ja uudelleen kalustettu Takkakabinetti palvelevat käyttäjiä entistä paremmin.

Kehitämme tiloja askel askeleelta palautteen pohjalta, joten kerro ideasi meille: [email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Wilma hymyilee
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Ekologisen kestävyyden toimintaperiaatteet päivitetty – AYY siirtyy kasvipohjaiseksi

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) on päivittänyt ekologisen kestävyyden toimintaperiaatteensa, jotka tukevat AYY:n päivittäistä toimintaa. Uusi dokumentti ohjaa AYY:tä tarjoilemaan kasvipohjaista ruokaa ja juomaa tapahtumissaan. Jatkossa myös ruokahävikkiä minimoidaan ja laivalla tai lentäen tehdyistä matkoista hyvitetään 30 prosentin osuus ympäristötoimintaan.
Hallituksen jäsen Mante hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

AYY edistää yhdenvertaisuutta toiminnassaan – edustajisto on hyväksynyt uuden yhdenvertaisuussuunnitelman

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan uusi yhdenvertaisuussuunnitelma hyväksyttiin edustajiston kokouksessa 21.11.2024. Yhdenvertaisuussuunnitelma ohjaa AYY:tä kohti saavutettavampia ja inklusiivisempia tapoja, joiden avulla opiskelijat voivat osallistua AYY:n tapahtumiin ja toimintaan.
Otakaari15
Ajankohtaista Julkaistu:

Otakaari 15 opiskelija-asuntohankkeen urakkasopimus on allekirjoitettu

Aalto-yliopiston oppilaskunta ja Varte Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen opiskelija-asuntohankkeen rakentamisesta osoitteeseen Otakaari 15. Kohde käsittää 153 opiskelija-asunnon rakentamisen 4–6 kerroksiseen asuinrakennukseen, jossa on 3 porrashuonetta. Asuinrakennuksen huoneistoala on yhteensä 4 465 m2. Kohteeseen toteutetaan maalämpö ja asennetaan 30 kWp:n aurinkovoimala. Työt käynnistyvät Otakaaressa helmikuussa 2025 ja kohde valmistuu elokuussa 2026.
Kaverit
Ajankohtaista Julkaistu:

Hyviä uutisia yhteisasujille: Näin voit saada oman asumistuen Kaveriasunnossa!

Yhteisvastuullinen vuokrasopimus saattaa vaikuttaa asumistukeen, sillä yhteiseen ruokakuntaan myönnetään yleensä vain yksi asumistuki, jonka määrään vaikuttavat molempien asukkaiden tulot. Kaveriasunnoissa asuvilla on kuitenkin mahdollisuus saada erilliset asumistuet, jos Kela käsittelee heidät erillisinä ruokakuntina. Tämä edellyttää, että yhteisvastuullisella vuokrasopimuksella asuvat henkilöt tekevät keskinäisen huoneiston hallintasopimuksen ja toimittavat sen asumistukihakemuksen liitteenä Kelaan. Hallintasopimus laaditaan vuokralaisten toimesta.