Ekologisen kestävyyden toimintaperiaatteet päivitetty – AYY siirtyy kasvipohjaiseksi
AYY:n hallitus on kokouksessaan 22/2024 hyväksynyt päivitetyt kestävän kehityksen periaatteet, jotka kulkevat jatkossa nimellä ekologisen kestävyyden toimintaperiaatteet. Periaatteet painottavat erityisesti ympäristönäkökulman huomiointia eli ekologista kestävyyttä ylioppilaskunnan tapahtumissa, kokouksissa, hankinnoissa ja matkustamisessa. Ohjeistus sisältää konkreettisia tapoja, joilla AYY:n strategiassa ja linjapaperissa määritellyt ekologisuuden arvot toteutuvat paremmin ylioppilaskunnan arjessa.
”Ekologinen kestävyys on näkynyt ylioppilaskunnan strategiassa ja linjapaperissa jo pitkään. Periaatteiden päivityksellä AYY ottaa toiminnassaan tärkeitä askelia eteenpäin arvojemme osoittamaan suuntaan. Toivon, että AYY voi toimia suunnannäyttäjänä ja inspiraationa niin Aalto-yhteisössä kuin sen ulkopuolellakin”, iloitsee AYY:n kestävästä kehityksestä vastaava hallituksen jäsen Wilma Branders.
Ohjeistuksia laadittaessa on pyritty huomioimaan toiminnan kokonaisvaltaiset ympäristövaikutukset ja esimerkiksi vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen. Uutena ohjeistuksena AYY:n järjestämissä tilaisuuksissa tarjoillaan kasvipohjaista ruokaa ja juomaa sekä Reilun kaupan kahvia ja teetä. Kuitenkin allergioiden ja erityisruokavalioiden kohdalla linjauksesta voidaan tarvittaessa joustaa. Lisäksi ruokahävikki minimoidaan luomalla suunnitelma ennen tapahtumaa. Laivalla tai lentäen tehtyjen matkojen hinnasta lahjoitetaan 30 prosenttia ympäristötoimintaan, jonka kohteen AYY:n hallitus päättää vuosittain.
Ekologisen kestävyyden toimintaperiaatteet koskevat kaikkia AYY:n toimijoita ja yhteistöitä. Periaatteet astuvat voimaan porrastetusti vuoden vaihteessa. Voit tutustua periaatteisiin tarkemmin täällä.
Lisätiedot:
Wilma Branders, hallituksen jäsen, AYY
+358 40 824 4118
Sonja Naalisvaara, vaikuttamisen ja viestinnän päällikkö, AYY
+358 50 461 0314