Yhdistystiedote viikolle 14/2019

Jos haluat saada AYY:n yhdistystiedotteen sähköpostiisi, tilaa se osoitteesta http://list.ayy.fi/mailman/listinfo/yhdistykset

Tämä on AYY:n yhdistystiedote viikolle 14/2019

Viimeiset hetket käsillä avustushakujen ja yhdistysilmoitusten kanssa (kohta 1)! Hoitakaahan oman yhdistyksenne kohdalta nämä kuntoon sunnuntaihin mennessä, niin voitte rauhassa fiilistellä tulevia wapun ajan tapahtumia (kohta 3).

Tulevia tapahtumia ja tärkeitä päivämääriä yhdistyksille ja yhdistystoimijoille

29.3. Otaxin pääylläpitäjäilmoitusten deadline (kohta 2)
31.3. Toiminta-avustusten haku ja yhdistysilmoitusten jättäminen päättyy (kohta 1 ja ohjeet: https://ayy.fi/blog/2019/02/27/yhdistysilmoitukset-ja-ayyn-toiminta-avustus-2019/)
3.4. Taiteellisen toiminnan avoin kokous https://ayy.fi/blog/events/taiteellisen-toiminnan-avoin-kokous/
14.4. Eduskuntavaalit (https://ayy.fi/vaalit)
17.4. AYY:n edustajiston kokous 4/2019 (http://ayy.fi/live)

Tiedotteen sisältö

1. Ylihuomenna päättyy toiminta-avustusten hakuaika ja yhdistysilmoitusten teko, toimi NYT!
2. Tee yhdistyksesi nettisivujen pääylläpitäjäilmoitukset TÄNÄÄN
3. Tiedoksi AYY:n tapahtumien päivämääriä
4. Ikuista kuvasi osaksi AYY:n valokuvamosaiikkia!
5. Muistutus yhdistyksille Kide.appin käyttömahdollisuudesta AYY:n sopimushintaan
6. Miten sinun mielestäsi teekkarikulttuuria pitäisi edistää?
7. AYY:n blogissa: Terveisiä Mikkelistä

1. Ylihuomenna päättyy toiminta-avustusten hakuaika ja yhdistysilmoitusten teko, toimi NYT!

Kaikkien Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan piirissä toimivien yhdistysten on vuosittain tehtävä yhdistysilmoitus ja samaan aikaan voivat ensimmäisen luettelon yhdistykset hakea toiminta-avustusta. Hakuaika ja yhdistysilmoitusten jättäminen PÄÄTTYY YLIHUOMENNA sunnuntaina 31.3. klo 23.59.

Kattavat ohjeet löytyvät täältä: https://ayy.fi/blog/2019/02/27/yhdistysilmoitukset-ja-ayyn-toiminta-avustus-2019/

HUOM!
– Mikäli yhdistys ei tee yhdistysilmoitusta kahteen vuoteen, voidaan yhdistyksesi poistaa AYY:n yhdistysrekisteristä ja palvelut päättyvät.
– Myöhässä tulleita toiminta-avustushakemuksia ei huomioida.
– Jokainen puuttuva liite rokottaa avustussummaa. Mahdollisille myöhässä palautettaville liitteille on pyydettävä lisäaikaa ennen hakuajan päättymistä ja myöhästymiselle on oltava perusteltu syy. Laita viestiä ([email protected])
– AYY:n järjestösektori ei vastaa kysymyksiin viikonloppuna, mutta voit katsoa useimmin kysyttyihin kysymyksiin vastauksia täältä: https://ayy.fi/blog/2019/02/28/ukk-toiminta-avustukset-ja-yhdistysilmoitukset/

Sekä toiminta-avustushakemus että yhdistysilmoitus koostuvat Tahlo-järjestelmässä täytettävistä välilehdistä ja mukaan vaadituista liitteistä. Liitteiksi tarvitaan kaikilta:

– voimassa olevat säännöt
– edellisen toimintavuoden toimintakertomus
– kuluvan toimintavuoden toimintasuunnitelma

Lisäksi toiminta-avustusta hakevilta myös:
– kuluvan toimintavuoden budjetti
– edellisen toimintavuoden tilinpäätös (koostuu tuloslaskelmasta ja taseesta)
Kirjaudu sisään Tahlo-järjestelmään https://tahlo.ayy.fi/ yhdistyksesi tunnuksilla. Mikäli tunnukset on hukassa, ne voi yleensä palauttaa hallituksenne sähköpostiosoitteeseen osoitteessa https://tahlo.ayy.fi/password_reset/.

Täytä huolellisesti välilehdet Yleinen, Hallitus, Toimitilat ja Liitteet sekä toiminta-avustusta hakiessa välilehti Hakemus. Mikäli olette erityisasemayhdistys, täyttäkää myös Erityisasema-välilehti. Lopuksi päivitä yhdistyksesi yhdistysprofiili ajan tasalle osoitteessa https://ayy.fi/wp-login.php. Sisään pääset kirjautumaan yhdistyksesi tunnuksilla. Muista tehdä päivitykset kaikkiin kieliversioihin!

TARKEMMAT OHJEET:
Yksityiskohtaiset ohjeet, vinkit ja lisätiedot osoitteessa https://ayy.fi/blog/2019/02/27/yhdistysilmoitukset-ja-ayyn-toiminta-avustus-2019/ Huomaa, että Hakemus-välilehteä on uudistettu viime vuodesta. Muista varata tarpeeksi aikaa hakemuksen tekemiseen, sillä myöhässä tulleita hakemuksia ei huomioida.

Tsemppiä viimeistelyihin!

2. Tee yhdistyksesi nettisivujen pääylläpitäjäilmoitukset TÄNÄÄN

Onko yhdistyksesi nettisivut AYY:n palvelimella? On taas se aika vuodesta, kun Otaxin pääylläpitäjäilmoitus tule täyttää. Ylläpitoilmoituksen deadline on 29.3., ja tunnukset lukkiutuvat 1.4. Mikäli tiedät tarvitsevasi täyttöön enemmän aikaa, olethan yhteydessä sähköpostitse [email protected]osoitteeseen, niin pidennämme käyttäjänne tunnuksia kuukaudella eteenpäin.

Tänä vuonna ilmoitukset käydään lävitse edellisvuosia tarkemmin. Pyydämme, että varsinkin vanhojen toimihenkilöiden pääsyyn ja www-data -kansion sisällön puhdistamiseen kiinnitettäisiin huomiota.

Ylläpitoilmoitus löytyy osoitteesta https://lomake.ayy.fi/it/yllapitajailmoitus/

Terkuin,
AYY IT

3. Tiedoksi AYY:n tapahtumien päivämääriä

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan työntekijät ja vapaaehtoiset järjestävät kaikille aaltolaisille suunnattuja isoja tapahtumia, joiden päivämääriä on listattu alle. Nämä ovat teille tiedoksi ja muiden tapahtumien suunnittelun tueksi. Tervetuloa mukaan!

Wappuvaihto Tampereelle 15.4. https://www.facebook.com/events/791123701271281/

Tutorkoulutukset 17-18.4.
Sitsikilpailut 20.4. https://www.facebook.com/events/2295608497163781/
Aalto Open Air 23.4.
Fuksispeksit 29.4.
Walpurin kierroksen ja Yöjäynän alkupamaus 29.4.
Walpurin kierros 29.4.
Walpurin kierroksen jatkot ja Wappufestarit 29.4.
Wappuriehan julistus 30.4.
Mantan lakitus 30.4.
Dipolin Wappu 30.4.
Kylätalkoot 4.5.
Tutorkoulutukset 6-7.5.
Kukanpäivä 13.5.
AYY 9v vuosijuhlat 18.5 https://www.facebook.com/events/236007250677458/

Kurkkaaa myös vaaleihin liittyvät tapahtumat täältä: https://ayy.fi/vaalit

Mikäli tapahtumista on kysyttävää, voitte ottaa yhteyttä kulttuurisektoriin kulttuuri(a)ayy.fi tai tutorkoulutusten osalta uusista opiskelijoista vastaavaan hallituslaiseen, Anna Halsas anna.halsas(a)ayy.fi.

4. Ikuista kuvasi osaksi AYY:n valokuvamosaiikkia!

Ikuista kuvasi osaksi AYY:n valokuvamosaiikkia! AYY:n taiteellisen toiminnan ohjausryhmä tuottaa vapun kunniaksi valokuvamosaiikkiteoksen opiskelijoiden ja opiskelijajärjestöjen valokuva-arkistoista. Teoksen teemana on “wappu”, joten haussa on vappuhenkisiä tai vapun aikaan otettuja kuvia opiskelijoista, opiskelijaelämästä ja kaikesta sitä sivuavasta.

Tutkaile omia tai yhdistyksesi kuva-arkistojasi ja laita kuvia tulemaan. Kuvia tarvitaan yhteensä sadoittain, joten mitään suurta esikarsintaa kuvista ei tarvitse tehdä, nyt määrällä on väliä! Kuvia voi toimittaa 11.4. saakka alta löytyvän lomakkeen kautta.

https://lomake.ayy.fi/taide/photo-mosaic-wappu/

5. Muistutus yhdistyksille Kide.appin käyttömahdollisuudesta AYY:n sopimushintaan

AYY on tehnyt yhteistyötä lipunmyynti- ja ilmoittautumispalvelu Kide.appin kanssa (ent. Bailataan.fi) lukuvuodesta 2016/2017 alkaen.

Kide.app tarjoaa järjestöille, killoille sekä muille kerhoille ilmoittautumis- ja lipunmyyntipalvelun, verkkokaupan sekä jäsenrekisterin ja jäsenyyksien myynnin mahdollistavat työkalut. Palvelu sopii sekä pienille että suurille tapahtumille koulutusalaan ja järjestön kokoon katsomatta, ja sitä voi käyttää yksinkertaisten ilmoittautumisten sekä lipunmyynnin rinnalla myös esim. sitseihin, approihin, risteilyihin ja muihin tapahtumiin. Tapahtumailmoittautumisia voi Kide.appissä kerätä yksityisesti pelkän linkin avulla tai tapahtumia voi mainostaa palvelussa julkisesti.

AYY on sopinut tiiviimmästä yhteistyöstä Kide-palvelun kanssa. Yhteistyön myötä jokainen ylioppilaskunnan yhdistysrekisterissä oleva yhdistys saa mahdollisuuden mm. toteuttaa palveluitaan, kerätä ilmoittautumisia ja myydä lippuja tapahtumiin edullisesti ja kätevästi niin selaimen kautta kuin mobiilisovelluksellakin.

Palvelun voi ottaa heti käyttöön perustamalla järjestölle tilin osoitteessa https://kide.app/sales. Palveluntarjoajan kanssa ei tarvitse tehdä erillistä kirjallista sopimusta.

Kide-palvelun kanssa sovittu yhteistyöhinta on 2 % + 0,15 € per myyty lippu (norm. 2,95% + 0,25 per myyty lippu). Palvelupakettiin kuuluu ilmainen asiakaspalvelu ja tuki. Sopimukseen ei sisälly kuukausimaksuja tai muita kuluja.

Lisätietoa palvelusta ja järjestelmän ominaisuuksista antavat Kassu La Habana Reyes, 045 6313726, [email protected] ja Tommi Manninen, 045 1146095, [email protected].

Kide.app on Suomen suosituin opiskelijatapahtumien lipunmyyntikanava. Sitä käyttää yli 350 opiskelijajärjestöä 20 kaupungissa ja yli 120 000 opiskelijaa ympäri Suomen. Palvelu on suunniteltu erityisesti opiskelijajärjestöjen tarpeisiin ja soveltuu kaikenkokoisille tapahtumille ja opiskelijajärjestöjen erilaisten palveluiden toteutukseen. Tutustu lisää osoitteessa https://kide.app.

6. Miten sinun mielestäsi teekkarikulttuuria pitäisi edistää?

Onko sinulla mahtava idea siitä, miten teekkarikulttuuria tulisi edistää Otaniemessä? Kerro ideasi tällä lomakkeella: https://lomake.ayy.fi/yhdistykset/ideani-teekkarikulttuuri/

Tekniikan akateemiset lahjoitti viime vuoden lopussa 30 000 euroa teekkarikulttuurin edistämiseen. Ideoita on kerätty erilaisissa työpajoissa ja nyt kaikki teekkariyhteisön jäsenet pääsevät kertomaan oman ideansa lomakkeen avulla. Mikä mielestäsi edistää teekkarikulttuuria parhaiten? Ideasi voi maksaa mitä tahansa 1-30 000 euron väliltä. Kysely on auki 7.4. asti.

Lisää tietoa TEKin lahjoituksesta: https://lehti.tek.fi/index.php/opiskelijat/tek-lahjoitti-teekkarikulttuurille-100-000-euroa

Mikäli sinulla on projektista kysyttävää, kommentoitavaa tai laajempi idea esiteltäväksi, olethan yhteydessä projektitiimiin [email protected][email protected] ja [email protected].

7. AYY:n blogissa: Terveisiä Mikkelistä

Suurin osa Aalto-yliopiston opiskelijoista opiskelee nykyään Espoon Otaniemessä, mutta pieni tiivis joukko kauppakorkeakoulun kandivaiheen opiskelijoita löytyy Mikkelistä. Lue Probba ry:n päätoimittajan Simo Halmeen kirjoittamat Mikkelin alkuvuoden kuulumiset AYY:n blogista: https://ayy.fi/blogi/2019/03/08/terveisia-mikkelista/

Muistakaa olla Mikkeliin yhteyksissä, mikäli haluatte kutsua mikkeliläisiä tapahtumiinne tai haluatte käydä Mikkelissä vierailulla/tapahtumissa. Täältä löytyvät hallituksen yhteystiedot: http://probba.org/probba-board/

HALUATKO OMAN UUTISESI TÄHÄN TIEDOTTEESEEN?

Lähetä lyhyt tekstisi keskiviikkoon klo 10.00 mennessä osoitteeseen tiedotteet (a) ayy.fi. Uutiset menevät käännettäväksi, joten voit toimittaa tekstisi yksikielisenä.

Tiedotteen sisällön toimittaa viime kädessä AYY:n järjestö- ja viestintäasiantuntija Essi Puustinen (essi.puustinen (a) ayy.fi, puh: 050 520 9442).

Haluatko poistua yhdistystiedotelistalta? Kilkkaa seuraavaa linkkiä ja seuraa ohjeita sivun alalaidassa: https://list.ayy.fi/mailman/listinfo/yhdistykset

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Wilma hymyilee
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Ekologisen kestävyyden toimintaperiaatteet päivitetty – AYY siirtyy kasvipohjaiseksi

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) on päivittänyt ekologisen kestävyyden toimintaperiaatteensa, jotka tukevat AYY:n päivittäistä toimintaa. Uusi dokumentti ohjaa AYY:tä tarjoilemaan kasvipohjaista ruokaa ja juomaa tapahtumissaan. Jatkossa myös ruokahävikkiä minimoidaan ja laivalla tai lentäen tehdyistä matkoista hyvitetään 30 prosentin osuus ympäristötoimintaan.
Hallituksen jäsen Mante hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

AYY edistää yhdenvertaisuutta toiminnassaan – edustajisto on hyväksynyt uuden yhdenvertaisuussuunnitelman

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan uusi yhdenvertaisuussuunnitelma hyväksyttiin edustajiston kokouksessa 21.11.2024. Yhdenvertaisuussuunnitelma ohjaa AYY:tä kohti saavutettavampia ja inklusiivisempia tapoja, joiden avulla opiskelijat voivat osallistua AYY:n tapahtumiin ja toimintaan.
Otakaari15
Ajankohtaista Julkaistu:

Otakaari 15 opiskelija-asuntohankkeen urakkasopimus on allekirjoitettu

Aalto-yliopiston oppilaskunta ja Varte Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen opiskelija-asuntohankkeen rakentamisesta osoitteeseen Otakaari 15. Kohde käsittää 153 opiskelija-asunnon rakentamisen 4–6 kerroksiseen asuinrakennukseen, jossa on 3 porrashuonetta. Asuinrakennuksen huoneistoala on yhteensä 4 465 m2. Kohteeseen toteutetaan maalämpö ja asennetaan 30 kWp:n aurinkovoimala. Työt käynnistyvät Otakaaressa helmikuussa 2025 ja kohde valmistuu elokuussa 2026.
Kaverit
Ajankohtaista Julkaistu:

Hyviä uutisia yhteisasujille: Näin voit saada oman asumistuen Kaveriasunnossa!

Yhteisvastuullinen vuokrasopimus saattaa vaikuttaa asumistukeen, sillä yhteiseen ruokakuntaan myönnetään yleensä vain yksi asumistuki, jonka määrään vaikuttavat molempien asukkaiden tulot. Kaveriasunnoissa asuvilla on kuitenkin mahdollisuus saada erilliset asumistuet, jos Kela käsittelee heidät erillisinä ruokakuntina. Tämä edellyttää, että yhteisvastuullisella vuokrasopimuksella asuvat henkilöt tekevät keskinäisen huoneiston hallintasopimuksen ja toimittavat sen asumistukihakemuksen liitteenä Kelaan. Hallintasopimus laaditaan vuokralaisten toimesta.