Mitä jos suorittaminen laittaa elämän mutelle?

Kukaan, joka on tänä vuonna osallistunut edes muutamaan videopalaveriin tai etäluennolle tuskin on välttynyt kuulemasta pandemiavuoden teemalausetta ”sä oot mutella”. Suuri osa huomauttaa jonkun toisen olevan tai on itse mutella melkein päivittäin. Mutella tarkoittaa vaimennettua, hiljennettyä ja mykkää – kuin ihmistä sillä hetkellä, kun voimat suorittaa loppuvat ja on pakko pysähtyä.

Välillä tuntuu, että Aalto-yhteisössä ei törmää mutella oleviin, itsensä hiljentäneisiin tyyppeihin. Jokainen meistä tekee ja menee eteenpäin. Kaverit ovat suorittaneet noppia koronavuonna enemmän kuin koskaan. Työpaikkoja vaihdetaan ja vanhoista rooleista kavutaan ylemmäs. Vaikka virustilanne on laittanut matkustelun minimiin, kiirettä ehtii pitää kotosallakin ja mitään muuta ei sitten ehdikään.

Toisaalta välillä tuntuu, että Aalto-yhteisössä törmääkin liian usein itsensä hiljentäneisiin tyyppeihin. Kun viikoista tulee suorittamista ja päivistä suoriutumista, elämä menee mutelle. Jokainen tuntee (tai näkee peiliin katsomalla) sen tyypin, jonka elämä on deadlinejen suorittamista, kalenteri täyteen pakattu ja jonka elämä on koulu-, työ- tai vapaaehtoisvelvollisuuksien suorittamista. Tämän tyypin, jolle liian moni asia tapahtuu aikana ”sitten kun”. Sitten kun periodi loppuu, sitten kun harkka on ohi.

Otaniemessä aika moni on todella taitavia suorittamaan. Osa on opetellut taidon jo ennen yliopistovuosia kurinalaisen treenaamisen myötä tai kirjoituksiin ja pääsykokeisiin lukiessa. Kyky saada asioita aikaan onkin edellytys opintojen etenemiselle, kirjataanhan noppamäärätkin nimenomaan opintosuoritusotteelle. Suorittamisen taito on tärkeä ja sille on paikkansa. Aalto-yhteisön vahvuuksia onkin tahto mennä eteenpäin ja draivi kehittää itseään. Parhaimmillaan suorittaminen antaa energiaa ja tiukimman puskemisen hetket ovat lyhyitä ja satunnaisia. Pahimmillaan liian kauan jatkunut suorittaminen johtaa mielen hyvinvoinnin katoamiseen.

Näin maailman mielenterveyspäivän aikaan pysähdyin miettimään, onko oma suorittaminen draivia voimistavaa vai mutetanko suorittamisella sitä elämää, joka auttaa jaksamaan ja voimaan hyvin. Havahduin hetki sitten, että viime aikoina ei ole kulunut päivääkään törmäämättä jaksamispuheeseen. Haaveilen itse ja ihmiset ympärillä haaveilevat, että aikaa olisi enemmän. Toivotaan lyhyempiä todolistoja. Osataan priorisoida oma hyvinvointi yhden viikon ajan ja sitten palautuspäivät painavat päälle ja kaikki asiat ovat liian tärkeitä jättää tekemättä. Vaikka koko ajan useammin osataan pitää hyvinvoinnista huolta, tehdä vähemmän ja pyytää apua ajoissa, silti suurin osa tarinoista kuuluu edelleen niin, että hidastetaan vasta kuin on aivan pakko ja voimat täysin loppu.

Suorittaminen on luonnollinen reaktio kaikkiin meihin kohdistuviin odotuksiin. Kurssien opettajat toivovat, että palautuksiin käytettäisiin enemmän aikaa, valtio toivoo että valmistuttaisiin ajoissa, mielellään etuajassa. Perheet toivovat, että heidän luonaan käytäisiin useammin, isovanhemmat ilahtuisivat soittelusta vaikka päivittäin. Töissä kysellään, ehitisikö joku ottaa koppia asioista x ja y ja itse tulee kymmeneltä kotiin toivoen, että aikatauluttomia iltoja olisi useammin kuin kerran kahdessa viikossa ja olisipa kiva ehtiä liikkuakin enemmän. Siitä voi nopeasti laskea, että jos odotusten täyttämiseksi tarvitsisi tehokkaimmallakin suorittamisella 15 iltaa viikkoon niin joku toiveita asettavista tahoista pettyy varmasti.

Ja jos ehtiikin hoitaa kaiken, joutuu mutettamaan paljon elämän värejä ja valoja. Mutella ollessa ei ole kaistaa tarttua uusiin mahdollisuuksiin tai hypätä extempore seikkailulle, kun kaikki energia menee skarppina pysymiseen. Sataprosenttinen suorittaminen tarkoittaa, että yksikin yllätys saattaa katkaista sen kuuluisan kamelin selän. Aallon opiskelijoista uupumisriskissä on 20% (AllWell 2020) ja pienemmässä mittakaavassa jaksamisen kanssa on vaikeuksia vielä usemmalla. Itse tulkitsen lukuja niin, että meistä aika moni pyrkii sataprosenttiseen suoritukseen ja yrittää hoitaa lupaamansa hommat oman hyvinvointinsa hinnallakin.

Mitä jos ei annettaisi suorittamisen painaa meitä mutelle? Mitä jos opeteltaisiin tuntemaan että aika riittää ja itse riittää? On helpommin sanottu kuin tehty lakata odottamasta itseltään epärealisista ehtimistä. On helppo kuvitella pystyvänsä vastaamaan ympäristön ja itsensä asettamiin odotuksiin, mutta vaikeampi hyväksyä pettymysten tuottamiseen vääjäämättömyys. On paljon helpompi kannustaa kaveria tiputtamaan jotain pois ja hakemaan apua jaksamiseen, mutta kun itse vastaa kuulumiskyselyyn että ”hyvää kuuluu, ehkä vähän liikaa kaikkea ollut”, parhaalta ratkaisulta tuntuu puskea vielä muutama viikko vähän kovempaa eikä ainakaan myöntää, että en ehdikään, en jaksakaan.

Videopuheluiden mutessa on se kiva puoli, että muten saa pois päältä napin painalluksessa, mutta tosielämässä suorittamisen kanssa tasapainoilu vaatii enemmän taitoja ja usein toisten apua. Molemmissa on samaa sen tärkeys, että toiset kertovat että ”sä oot mutella”. Sitä kun ei aina itse huomaa.

Tua Videman, AYY:n hallituksen jäsen (sosiaalipolitiikka, kestävä kehitys, kuntavaikuttaminen, liikunta)

Apua jaksamiseen:

Aallon Starting Point of Wellbeing

AYY tekee töitä opiskelijoiden jaksamisen eteen. Ole yhteydessä:

Tua Videman, hallituksen jäsen (sosiaalipolitiikka, kestävä kehitys, kuntavaikuttaminen, liikunta)

Lauri Jurvanen, sosiaalipoliittinen asiantuntija

Sähköpostiosoitteet [email protected]