Vetoomus: Vaikuttamisrauha ja turvallinen tila taattava Aalto-yhteisössä

AYY:lle on tärkeää huolehtia, että Aalto-yhteisössä vaikuttaminen ja oman mielipiteen esille tuominen on mahdollista turvallisesti. AYY tuomitsee kaikenlaisen rasismin, antisemitismin ja islamofobian Aalto-yhteisössä ja kaikkialla muualla.
vaikuttamisrauha

Seitsemäs lokakuuta kärjistynyt Israelin ja Hamasin välinen sotatilanne on lietsonut vihaa, pelkoa ja turvattomuutta kaikkialla maailmassa. Antisemitismistä, islamofobiasta ja muukalaispelosta kumpuava viha on noussut esille myös Suomessa. Sodalla on vaikutuksia Aalto-yhteisön opiskelijoihin ja heidän perheisiinsä. AYY haluaa osoittaa solidaarisuutensa heidän ahdingolleen, jonka tilanne väistämättä aiheuttaa. Aalto-yliopiston ylioppilaskunta tuomitsee kaiken siviileihin kohdistuvan väkivallan Palestiinassa ja Israelissa. 

Sodan siviilien kärsimys on näkynyt meille kaikille uutisten, sosiaalisen median ja tukimielenosoitusten kautta. Tukimielenosoituksia on järjestetty myös Otaniemen kampusalueella. Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) vetoaa koko Aalto-yhteisöön, että kampusalueilla taataan vaikuttamisrauha. Rauhanomaiset mielenosoitukset, tukitapahtumat ja konfliktien tuominen esille ovat oleellinen osa hyvinvoivaa kansalaisyhteiskuntaa. Israel-Palestiina-konfliktiin kantaaottavien tapahtumien suunnitteleminen ja toteutuminen tulee taata samassa mittakaavassa kuin muukin kampusalueilla tapahtuva poliittinen toiminta.  

AYY:lle on tärkeää huolehtia, että Aalto-yhteisössä vaikuttaminen ja oman mielipiteen esille tuominen on mahdollista turvallisesti ja ilman maalitetuksi tulemisen pelkoa. AYY tuomitsee kaikenlaisen rasismin, antisemitismin ja islamofobian Aalto-yhteisössä ja kaikkialla muualla. Vihapuhe ja syrjintä, joka perustuu mihinkään yksittäisiin ominaisuuksiin, on tuomittavaa. Varmistaaksemme, että yhteisömme on mahdollisimman turvallinen kaikille, tutustu AYY:n turvallisemman tilan periaatteisiin

Sota vaikuttaa monen mielenterveyteen ja opiskelukykyyn. Avun hakeminen on suositeltavaa riippumatta siitä, vaikuttaako tilanne suoraan vai epäsuorasti, mikäli tilanne tuntuu ahdistavalta. Alla on lueteltuna lähteitä, joista saat apua, jos olet huolissasi tai peloissasi.

Starting Point of Wellbeing 

AaltoAPUA puhelinnumero 050 46 46 462 

Aalto papit 

YTHS 

MIELI Ry crisis helpline 

Sekaisin Chat 

Sosiaali- ja kriisipäivystys | Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue (luvn.fi)  

Kriisipäivystys | Helsingin kaupunki 

Yhteyshenkilöt:

Nea-Bettina Baarman

Vaikuttamisen ja viestinnän päällikkö

[email protected]

Ida Parkkinen 

AYY:n hallituksen puheenjohtaja

[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Kuunnelkaa kansainvälisiä opiskelijoita päätöksenteossa
Ajankohtaista, Kannanotot ja lausunnot Julkaistu:

Kuunnelkaa kansainvälisiä opiskelijoita päätöksenteossa

Mantė Žygelytė Aalto-yliopiston ylioppilaskunnasta (AYY), Omotola Adeshina Taideyliopiston ylioppilaskunnasta (TaiYo) ja Shashika Harshani Turun yliopiston ylioppilaskunnasta (TYY) kirjoittivat mielipidekirjoituksen 3/6 kuukauden säännöstä, joka uhkaa kansainvälisiä opiskelijoita.
Joona Lipponen melko totisena
Ajankohtaista, Kannanotot ja lausunnot Julkaistu:

Hallituksen leikkausten takia opiskelija-asuntoja jää rakentamatta

Olemme järkyttyneitä Suomen hallituksen viimeaikaisista leikkauksista, jotka laittavat opiskelija-asumisen ja opiskelija-asuntojen rakennuttamisen vaakalaudalle. Hallitus leikkasi kehysriihessään erityisryhmien investointiavustukset opiskelija-asuntorakentamiselta lähes kokonaan, mikä tekee jo suunniteltujen asuntohankkeiden aloittamisesta pääkaupunkiseudulla hyvin epävarmaa ja vaikeuttaa opiskelijoiden asumistilannetta sekä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) asuntotoimintaa.
Kuvassa Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja Jyri Seppälä sekä AYY:n ja Kampusjaoston edustajat pitävät kädessään Kukanpäivän viestiä Kauppatorilla
Ajankohtaista, Kannanotot ja lausunnot Julkaistu:
Wilma pitää kirjekuorta, jossa lukee "kansanedustajalle opiskelijalta"
Ajankohtaista, Kannanotot ja lausunnot Julkaistu:

Kirje kansanedustajille

Veimme tällä viikolla kirjeen kaikille kansanedustajille.