Tempaus pyrkii lisäämään vapaaehtoistyön arvostusta Suomessa
Talouden kiristyessä on työn tuottavuudesta tullut entistä tärkeämpää. Kuitenkaan meidän ei sovi unohtaa työtä, jolle ei voi määrittää hintaa. Vapaaehtoistyö leikkaa läpi koko suomalaisen yhteiskunnan ja on näkynyt talkoohengessä kautta historian. Sillä on tärkeä arvo. Se on pohjimmiltaan toisista välittämistä ja totista altruismia, joka näkyy myös arjen pienissä teoissa. Moni meistä tekee vapaaehtoistyötä esimerkiksi luovuttamalla verta, poimimalla roskia luonnosta tai osallistumalla urheiluseuran toimintaan. Koemme, että nykypäivänä vapaaehtoistyö ei saa ansaitsemaansa arvostusta yhteiskunnassa.
Kutsumme mukaan koko Aalto-yhteisön kiinnittämään huomiota kaikkeen siihen vapaaehtoistyöhön, mitä Suomessa tehdään. Nostetaan yhdessä esille kaikkien käsien jälki! Tempaus järjestetään alustavasti 21.–27.10., jolloin jalkaudumme sankoin joukoin yhteistyöyhdistyksiin tempaamaan.