Rakenna kestävämpää Aaltoa AaltoSDG-mobiilisovelluksen avulla
![AaltoSDG logo text on yellow background](/sites/g/files/flghsv231/files/styles/o_288w_ah_n/public/2020-02/img_3146_copy.png?itok=vSpI0yNK)
Lataa App Store -kaupasta
Lataa Google Play -kaupasta
AaltoSDG on mobiilisovellus, jonka tavoitteena on inspiroida Aalto-yliopiston opiskelijoita, työntekijöitä ja kumppaneita tekemään kestävämpiä valintoja päivittäin. Sovelluksen kautta saa tietoa YK:n kestävän kehityksen tavoitteista (SDGs), ja sen avulla voi oppia, miten voi osaltaan edistää tavoitteiden saavuttamista.
Samalla sovellus esittelee, miten Aalto-yliopiston tutkimus, taide, opetus ja tapahtumat voivat tukea kansainvälistä työtä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi paikallisella tasolla. Sovellus tarjoaa haasteita käyttäjälle SDG-teemojen mukaisesti. Kuukausittain vaihtuvien teemojen kautta tuodaan samalla esille sekä Aallon tutkimusta että tutkijoita. Haasteiden kautta voit osallistua Aallon SDG-tavoitteiden toteutumiseen.
Sovellus on vielä kehitysvaiheessa, ja sen kehitystyötä jatketaan vuoden 2020 ajan. Aalto-yhteisö voi antaa palautetta sovelluksesta suoraan sovelluksen kautta. Sovellusta on mahdollista käyttää kirjautumatta tai Aalto-tunnuksilla kirjautuneena. Kirjautuneiden käyttäjien tiedot on mahdollista säilyttää ja siirtää eri laitteiden välillä. Omat tiedot eivät siirry laitteiden välillä esimerkiksi puhelinta vaihtaessa ilman kirjautumista.
AaltoSDG-sovelluksen käyttöehdot (englanniksi)
Tietosuojailmoitus (englanniksi)
Yhteystiedot
AaltoSDG-sovelluksen kehitystiimi:
[email protected]
Read more news
![vanha kuva teekkareista reklaamikulkueessa kylttien kanssa](/sites/g/files/flghsv231/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Screenshot%202024-06-27%20183336.png?h=92a1041c&itok=W-Wzak4x)
Tempaus, yhteisöllisyyden valjastus vaikutustyöhön
Tänä syksynä Aalto-yliopiston ylioppilaskunta järjestää vuosien tauon jälkeen Tempauksen. Kaikkien käsien jälki -Tempaus järjestetään Jämeräpartaisen insinöörin satavuotisjuhlavuonna. Juuso Määttä sukeltaa blogitekstissään Tempauksen historiaan.![Joona Lipponen melko totisena](/sites/g/files/flghsv231/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Hallitus_24-28.jpg?h=02cb7f90&itok=eb7J7kCV)
Hallituksen leikkausten takia opiskelija-asuntoja jää rakentamatta
Olemme järkyttyneitä Suomen hallituksen viimeaikaisista leikkauksista, jotka laittavat opiskelija-asumisen ja opiskelija-asuntojen rakennuttamisen vaakalaudalle. Hallitus leikkasi kehysriihessään erityisryhmien investointiavustukset opiskelija-asuntorakentamiselta lähes kokonaan, mikä tekee jo suunniteltujen asuntohankkeiden aloittamisesta pääkaupunkiseudulla hyvin epävarmaa ja vaikeuttaa opiskelijoiden asumistilannetta sekä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) asuntotoimintaa.![helsinki kiinteistö](/sites/g/files/flghsv231/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Untitled%20design%20%282%29.png?h=10d202d3&itok=nqzzHvDB)
Vakuusmaksuihin tulossa muutoksia syksyllä
Vakuusmaksuihin on tulossa muutoksia, joiden myötä kaikilta ei jatkossa peritä vakuusmaksua, vaan vakuuksia peritään ainoastaan tietyissä tilanteissa![Mante smiling with an EU flag](/sites/g/files/flghsv231/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Mante_eu_blogi_nettiin-min.jpg?h=02cb7f90&itok=pWzaolh-)