Opiskelijakeskushanke tulee päätökseensä
Opiskelijakeskus on Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY), ruotsinkielisen osakunnan Teknologföreningenin (TF) ja Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaiden (KY) yhteinen uudisrakennushanke. Opiskelijoiden kohtaamispaikan suunniteltiin sijoittuvan Otaniemeen metroaseman ja pikaraitiotiepysäkin läheisyyteen. Vuonna 2021 solmittiin opiskelijaosapuolten, Aalto-yliopiston ja Aalto-yliopistokiinteistöjen (ACRE) välinen hankesopimus, jossa yliopisto otti vastuulleen hankkeen suunnittelemisen ja rakennuttamisen. Hankesopimuksessa osapuolet hyväksyivät kattohinnan, joka määritti projektille budjettiraamin.
Projekti on viivästynyt merkittävästi asemakaavamuutoksiin liittyvien valitusten vuoksi. Helsingin hallinto-oikeus on hylännyt alkuperäiset valitukset, mutta jatkovalitukset korkeimpaan hallinto-oikeuteen ovat yhä vireillä. Siten asemakaava ei ole vielä lainvoimainen, eikä rakentamista ole voitu aloittaa.
Vuoden 2021 jälkeen rakentamisen kustannukset Suomessa ovat nousseet merkittävästi. Suunnitelmien viimeisimmät hinta-arviot ylittävät sovitun kattohinnan useilla miljoonilla euroilla, joten suunniteltu Opiskelijakeskus ei ole enää järkevä sijoitus. Vaihtoehdoiksi jäisi joko sopivat tilat tarjoava ylihintainen talo tai karsitut tilat tarjoava kallis talo.
Hankkeen osapuolet AYY, TF, KY, Aalto-yliopisto ja ACRE ovat yhteisymmärryksessä todenneet, että nykyisillä talousnäkymillä kymmenien miljoonien eurojen Opiskelijakeskusta ei ole järkevää toteuttaa suunnitellussa muodossa. Alkuperäiselle hankesopimukselle ei neuvotella jatkoa sopimuksen tultua päätökseen 19.8. Työ kampuksen ja tilojen kehittämiseksi kuitenkin jatkuu aktiivisena. Osapuolet työstävät yhteisölle parhaita vaihtoehtoisia ratkaisuja ja toivovat läpi projektin toimineen hyvän yhteistyön jatkuvan tulevaisuudessa.
“Vuosien mittainen yhteistyö on ollut tiivistä, ja yhdistänyt Otaniemen isoja opiskelijatahoja yhteisten haasteiden edessä hienosti. Vaikka laastarin repäisy kirpaisee, päätös avaa tulevaisuudelle aivan uusia projektimahdollisuuksia”, toteaa AYY:n hallituksen jäsen Veeti Kahilainen.
“Projekti on ollut arvokas ja opettavainen kokemus. Hanke on onnistunut sitouttamaan useita osakuntalaisia tärkeisiin kysymyksiin, mikä puolestaan on vahvistanut suurempaa Aalto-yhteisöä”, kiittelee TF:n hallituksen jäsen Ville Helaskoski.
“Vaikka projekti tuleekin nyt päätökseen, yhteistyömme opiskelijaosapuolten ja yliopiston kanssa ei ole loppumassa mihinkään. Yhden projektin päätös avaa mahdollisuuksia seuraaville, ja odotan innolla mitä tulevaisuudessa saamme aikaan”, päättää KY:n hallituksen jäsen Kasper Palmqvist.
Lisätiedot:
Veeti Kahilainen, AYY:n hallituksen jäsen(Opiskelijakeskus, kampus, tilat, viestintä)
[email protected], +358 40 677 1855
Kasper Palmqvist, KY:n hallituksen jäsen (varapuheenjohtaja, tilat, talous)
[email protected], +358 50 412 0947
Ville Helaskoski, TF:n hallituksen jäsen (kampusvastaava)
[email protected], +358 40 095 7358
Ville Jokela, ACRE:n toimitusjohtaja
[email protected], +358 50 380 9701