Lisäajan hakemiseen lisättävä maksu on jälleen yksi potku opiskelijoiden päähän

Orpon hallitus esittää 50 euron maksua yliopisto-opiskelijoille, jotka hakevat lisäaikaa opintojensa loppuun saattamiseksi. Hallituksen tavoitteena on nostaa suomalaisten koulutustasoa, mutta samaan aikaan lisätään esteitä opiskelijoiden valmistumiselle. Yhdessä toimeentulon heikennysten kanssa, lisäajan hakemiseen lisättävä maksu toistaa samaa vanhaa viestiä opiskelijoille: sinä olet vain kuluerä yhteiskunnalle. 
Kannanotto / ställningstagande / statement

Hallituksen esitystä perustellaan ainoastaan ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen käytänteiden yhdenmukaistamisella sekä korkeakouluopiskelijoiden yhdenvertaisella kohtelulla. Yhdenvertaisuutta ei kuitenkaan edistetä kurjistamalla. Ammattikorkeakouluissa maksu otettiin käyttöön eri ajassa eri perustein.  

Aitoa yhdenvertaisuutta olisi poistaa maksu ammattikorkeakouluopiskelijoilta. Herää kysymys, miksei Orpon hallitus esittänyt tätä? 

Mielikuva opintonsa läpi laiskottelevasta ikiopiskelijasta ei pidä paikkaansa. Lähes puolet kaikista korkeakouluopiskelijoista käy töissä opintojen ohella (Eurostudent VIII). Samaan aikaan joka kolmas korkeakouluopiskelija kärsii mielenterveyden haasteista (KOTT 2021).  

Tavoiteajassa valmistuminen ei aina ole opiskelijan käsissä. Lisäaikaa tarvitaan ja haetaan monista eri syistä. Etenkin koronan aikaan opintonsa aloittaneet opiskelijat ovat haavoittuvaisessa asemassa. Heidän osaltaan voidaan jo nyt havaita merkittäviä haasteita opintojen edistymisessä.  

Lisäajan hakemiseen lisättävä maksu kannustaa opiskelijoita mieluummin jättämään viittä vaille valmiit opinnot kesken ja suuntaamaan työelämään valmistumatta. Kärsiessämme laajasta osaajapulasta, onko meillä varaa kyhätä lisää esteitä valmistumiselle? 

Maksusta ei ole myöskään tehty vaikutusarviointeja. Orpon hallitus potkii sokkona palloja omaan maaliin, ja tavoite suomalaisten koulutustason nostosta jää kaukaiseksi haaveeksi.  

Me ylioppilaskunnat sanommekin: nyt riittää opiskelijoiden valmistumisen vaikeuttaminen. Järkevällä hyvinvointia ja toimeentuloa tukevalla politiikalla Suomen hallitus voi tukea opiskelijoiden valmistumista. Sitä ei tällä uudistuksella tehdä. 

Valmis tutkinto on niin opiskelijan kuin koko yhteiskunnan etu, oli se suoritettu valmiiksi tavoiteajassa tai lisäajalla. On väärin rangaista opiskelijoita siitä, että he haluavat saada tutkintonsa valmiiksi.    

Allekirjoittajat 

Fanni Mattsson 

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja  

Antti Kaijansinkko 

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja 

Akseli Immonen 

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja

Noora Hakulinen

Tampereen ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja

Jonne Kunnas

Åbo Akademis Studentkårin hallituksen puheenjohtaja

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Read more news

Wilma hymyilee
Ajankohtaista, Tiedote Julkaistu:

Ekologisen kestävyyden toimintaperiaatteet päivitetty – AYY siirtyy kasvipohjaiseksi

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY) on päivittänyt ekologisen kestävyyden toimintaperiaatteensa, jotka tukevat AYY:n päivittäistä toimintaa. Uusi dokumentti ohjaa AYY:tä tarjoilemaan kasvipohjaista ruokaa ja juomaa tapahtumissaan. Jatkossa myös ruokahävikkiä minimoidaan ja laivalla tai lentäen tehdyistä matkoista hyvitetään 30 prosentin osuus ympäristötoimintaan.
Hallituksen jäsen Mante hymyilee
Ajankohtaista Julkaistu:

AYY edistää yhdenvertaisuutta toiminnassaan – edustajisto on hyväksynyt uuden yhdenvertaisuussuunnitelman

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan uusi yhdenvertaisuussuunnitelma hyväksyttiin edustajiston kokouksessa 21.11.2024. Yhdenvertaisuussuunnitelma ohjaa AYY:tä kohti saavutettavampia ja inklusiivisempia tapoja, joiden avulla opiskelijat voivat osallistua AYY:n tapahtumiin ja toimintaan.
Otakaari15
Ajankohtaista Julkaistu:

Otakaari 15 opiskelija-asuntohankkeen urakkasopimus on allekirjoitettu

Aalto-yliopiston oppilaskunta ja Varte Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen opiskelija-asuntohankkeen rakentamisesta osoitteeseen Otakaari 15. Kohde käsittää 153 opiskelija-asunnon rakentamisen 4–6 kerroksiseen asuinrakennukseen, jossa on 3 porrashuonetta. Asuinrakennuksen huoneistoala on yhteensä 4 465 m2. Kohteeseen toteutetaan maalämpö ja asennetaan 30 kWp:n aurinkovoimala. Työt käynnistyvät Otakaaressa helmikuussa 2025 ja kohde valmistuu elokuussa 2026.
Kaverit
Ajankohtaista Julkaistu:

Hyviä uutisia yhteisasujille: Näin voit saada oman asumistuen Kaveriasunnossa!

Yhteisvastuullinen vuokrasopimus saattaa vaikuttaa asumistukeen, sillä yhteiseen ruokakuntaan myönnetään yleensä vain yksi asumistuki, jonka määrään vaikuttavat molempien asukkaiden tulot. Kaveriasunnoissa asuvilla on kuitenkin mahdollisuus saada erilliset asumistuet, jos Kela käsittelee heidät erillisinä ruokakuntina. Tämä edellyttää, että yhteisvastuullisella vuokrasopimuksella asuvat henkilöt tekevät keskinäisen huoneiston hallintasopimuksen ja toimittavat sen asumistukihakemuksen liitteenä Kelaan. Hallintasopimus laaditaan vuokralaisten toimesta.