AYY nimittää Henrik Vuornoksen jatkokaudelle HOAS:n hallitukseen
![Sampo Sainio ja Henrik Vuornos](/sites/g/files/flghsv231/files/styles/o_288w_ah_n/public/2022-10/_MG_0393_nettiin.jpg?itok=BLCOEIfL)
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edeltäjät olivat perustamassa Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiötä vuonna 1969. AYY:llä on tästä johtuen oikeus nimittää säätiön kymmenenhenkiseen hallitukseen kolme jäsentä.
Henrik Vuornos on toiminut Hoasin hallituksessa AYY:n mandaatilla vuodesta 2021 ja ylioppilaskunta on ollut tyytyväinen yhteistyöhön.
”On tärkeää huolehtia, että pääkaupunkiseudulla on riittävästi opiskelija-asuntoja. Hoasilla on tärkeä rooli siinä, että AYY:n opiskelijoilla on riittävästi asuntoja lähellä kampusta hyvien joukkoliikenneyhteyksien äärellä”, Vuornos sanoo.
Espoon kaupunki on ylioppilaskunnan läheinen kumppani ja Vuornos on syventänyt tätä yhteistyötä koko kaksivuotisen kautensa ajan. Hän edustaa kokoomusta ja toimii tällä hetkellä Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtajana.
”Espoon selkeä tavoite on, että yhä useampi korkeakouluopiskelija voisi juurtua kaupunkiin ja asua lähellä kampusta. Otaniemessä on monta tärkeää Hoasin opiskelija-asuntohanketta käynnissä, joiden jouheva eteneminen on kaikkien etu”, kuvailee Vuornos.
Hoas tarjoaa kodin yli 18 000 opiskelijalle, mikä tekee säätiöstä ylivoimaisesti suurimman opiskelija-asuntojen tarjoajan pääkaupunkiseudulla. AYY on tänä vuonna panostanut erityisesti kestävän kehityksen tavoitteiden nostamiseen esiin säätiön toiminnassa ja toiminut aktiivisena kirittäjänä.
”Ylioppilaskunnan näkökulmasta säätiö on tärkeä väylä opiskelijoiden asumistilanteen parantamisessa ja on kriittistä, että sen hallituksessa istuu osaavia henkilöitä”, sanoo AYY:n asumisesta vastaava hallituksen jäsen Sampo Sainio.
AYY:n hallitus on kokouksessaan 6.10. nimittänyt Vuornoksen säätiön hallitukseen uudelle kaksivuotiskaudelle vuosiksi 2023 ja 2024.
Read more news
![vanha kuva teekkareista reklaamikulkueessa kylttien kanssa](/sites/g/files/flghsv231/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Screenshot%202024-06-27%20183336.png?h=92a1041c&itok=W-Wzak4x)
Tempaus, yhteisöllisyyden valjastus vaikutustyöhön
Tänä syksynä Aalto-yliopiston ylioppilaskunta järjestää vuosien tauon jälkeen Tempauksen. Kaikkien käsien jälki -Tempaus järjestetään Jämeräpartaisen insinöörin satavuotisjuhlavuonna. Juuso Määttä sukeltaa blogitekstissään Tempauksen historiaan.![Joona Lipponen melko totisena](/sites/g/files/flghsv231/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Hallitus_24-28.jpg?h=02cb7f90&itok=eb7J7kCV)
Hallituksen leikkausten takia opiskelija-asuntoja jää rakentamatta
Olemme järkyttyneitä Suomen hallituksen viimeaikaisista leikkauksista, jotka laittavat opiskelija-asumisen ja opiskelija-asuntojen rakennuttamisen vaakalaudalle. Hallitus leikkasi kehysriihessään erityisryhmien investointiavustukset opiskelija-asuntorakentamiselta lähes kokonaan, mikä tekee jo suunniteltujen asuntohankkeiden aloittamisesta pääkaupunkiseudulla hyvin epävarmaa ja vaikeuttaa opiskelijoiden asumistilannetta sekä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan (AYY) asuntotoimintaa.![helsinki kiinteistö](/sites/g/files/flghsv231/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Untitled%20design%20%282%29.png?h=10d202d3&itok=nqzzHvDB)
Vakuusmaksuihin tulossa muutoksia syksyllä
Vakuusmaksuihin on tulossa muutoksia, joiden myötä kaikilta ei jatkossa peritä vakuusmaksua, vaan vakuuksia peritään ainoastaan tietyissä tilanteissa![Mante smiling with an EU flag](/sites/g/files/flghsv231/files/styles/2_3_288w_125h_d/public/2024-06/Mante_eu_blogi_nettiin-min.jpg?h=02cb7f90&itok=pWzaolh-)