Asumispalveluiden Kirsistä asumisen asiantuntija – asumisen asiakaspalveluun siirtyy Saila opiskelijapalveluista
AYY haluaa panosta yhteisölliseen asumiseen. Toimintasuunnitelmassa ja kiinteistöstrategiassa asumisviihtyvyys ja asukasdemokratia on nostettu vahvasti esiin. Nyt nämä teemat saavat myös oman työntekijän, kun aikaisemmin asuntosihteerinä toiminut Kirsi Veijola siirtyy asumisen asiantuntijan tehtäviin ja tarttuu juuri näihin asioihin.
Kirsi nauttii uudesta tehtävästään jo alkumetreillä. ”On ihanaa, että näille tärkeille teemoille on resursoitu työaikaa. Minulla on mahdollisuus ihan oikeasti ja ajan kanssa tarttua esimerkiksi asumisviihtyvyyteen liittyviin asioihin.”
Uusi työ muuttaa Kirsin työpäivää myös konkreettisesti. ”Minua ei näy enää asumispalveluiden asiakaspalvelussa. Asiakaspalvelua tulee ikävä, mutta samalla on mukavaa, että työ ei ole jatkossa niin sidoksissa palvelutoimiston aukioloaikoihin. Myös fyysinen työpiste on siirtynyt toiseen paikkaan.”
Ensimmäisenä Kirsi aikoo tarttua Linnanisäntien tukemiseen ja toiminnan kehittämiseen. Hän haluaa jatkossa olla linnanisäntien yhteyshenkilö ja tukipilari, joka auttaa tämän yhteisölle tärkeän vapaaehtoistehtävän hoitamisessa. Hän aikoo olla paikalla talokokouksissa mahdollisuuksien ja toiveiden mukaan. ”Meillä on valtavasti myös muuta vuosien varrella kertynyttä palaute- ja ideamateriaalia, joten tyhjästä tekemistä ei onneksi tarvitse keksiä. Lisäksi tulemme hyödyntämään ITP-kurssin tuloksia. Uusia työkaluja löytyy varmasti myös yhteisöpedagogiikan opinnoista, joita alan käydä töiden ohesta tammikuusta alkaen.”
AYY:n asumispalveluiden isompina muutostarpeina tulevaisuudessa Kirsi nimeää mm. asumisvalinnan muutokset ohjesäännöissä sekä yhteisöllisen asumisen tukemisen. ”Nyt asukasyhteisöt muodostuvat sattumalta tai siten, että kaverukset hakevat asuntoa yhdessä. Tällä hetkellä esimerkiksi isoihin soluasuntoihin ei kuitenkaan ole mahdollista hakea porukkana.” Kirsi kuvailee. ”Varmasti isoin haaste yhteisöllisessä asumisessa on yhteisten tilojen jakaminen vieraiden, eri siisteysstandardit omaavien, ihmisten kanssa. Olisi tärkeää, että olisi selkeä prosessi siihen, miten ongelmista yhteisissä tiloissa voi kertoa AYY:lle. Samalla asukkaiden pitää voida luottaa, että ilmoitus on otettu vastaan ja se saa tarvittaessa aikaan myös toimenpiteitä.”
Kysyttäessä toiveita tai vinkkejä asukkaille, Kirsi vastaa viipymättä: ”Tulkaa mukaan toimintaan. Osallistukaa talokokouksiin. Talokokoukset ovat oikea paikka vaikuttaa. Niiden kautta pystytte konkreettisesti ja helposti vaikuttamaan omaan asumiseenne!”
Kirsin paikan asumispalveluiden asiakaspalvelussa ottaa jäsenpalveluista tuttu Saila Rappumäki.
”Asuntoasiat ovat kiinnostaneet minua jo pidempään. Ennen työtäni opiskelijapalveluissa, tein hätämajoituskoordinaattorin toimen ja tämänhetkisessä sopimuksessa ovat olleet myös asumispalvelut mukana. Nyt päätin sitten siirtyä kokonaan asumispalveluihin, kun siihen tuli mahdollisuus. ”
Sailan perehtyminen uuteen tehtävään on alkanut hyvin. Aikaisemmin Saila on jo tehnyt joitain asumispalveluiden tehtäviä. Hän on muun muassa hyväksynyt asuntohakemuksia, tehnyt asuntojen tarjoamista, allekirjoittanut vuokrasopimuksia ja vastaillut sähköposteihin. Nyt hän on päässyt tutustumaan syvällisemmin asumisohjesääntöön ja asumishuoneistojen vuokralakiin.
Saila arvelee, että aluksi voi olla vaikeaa päästää irti vanhoista töistä, kun opiskelijapalveluiden asioita kuulee sivukorvalla pitkin päivää. Hän odottaa uusia tehtäviä kuitenkin innolla. ”Asumispalveluiden työ on tietyllä tavalla haastavampaa ja moniulotteisempaa kuin opiskelijapalveluissa. Työssä on enemmän sovellettavaa ja se onkin seikka, joka kiinnostaa ja motivoi.”
Kirsi on aloittanut siirtymisen asumisen asiantuntijan tehtäviin loppusyksystä. Saila siirtyy asumisen palveluihin kokoaikaisesti vuoden 2019 alusta.