Marmon-auto
Monelle nykyteekkarille nimi MARMON ei tuo mitään mieleen. Mutta vanhemmille, kultaisella kuusikymmenluvulla Polilla opiskelleille MARMON merkitsi jyhkeää, mustaa ja vanhaa autojättiläistä, joka tempauskulkueiden kärjessä ajaessaan käänsi kaikkien kadullaliikkujien katseet puoleensa. MARMON oli suuri seitsemän hengen avoauto, jonka jytisevä ääni ja mahtava ulkomuoto herätti kunnioitusta pikkuautoihin tottuneissa kaupunkilaisissa. Niinpä MARMON olikin oivallinen esikunta-auto tempauksissa ja tehokas myynninedistäjä ÄPY -lehden myynnissä.
Vanhaa autoa oli kuitenkin vaikea pitää kunnossa ja niin se sitten hautautuikin Otakaari 20:n talliin kaikenlaisen rojun alle moneksi vuodeksi. Vuonna 1980 se siirrettiin Espoon Automuseon suojiin Pakankylän kartanoon, missä se sai seistä kaikessa rauhassa melkein kymmenen vuotta.
Vuonna 1989 eräät Teekkarien Autokerhon jäsenet päättivät ottaa huiman urakan ja ryhtyä entisöimään Marmonia. Vaikka Marmon vielä näyttikin päältäpäin melko hyvältä, oli totuus toisenlainen. Ajan hammas oli päässyt puremaan pahan kerran ja melkein jokainen osa oli kunnostettava. Nyt, yhdentoista vuoden ankaran ja huolellisen entisöinnin jälkeen Marmonin entisöinnin valmistuminen on jo lähellä.
Heinäkuun 22 päivänä 2002 Marmon vihdoin katsastettiin liikenteeseeen ja se sai takaisin maineikkaat BD-222 kilpensä, joiden välissä se viisi- ja kuusikymmenluvuilla liikkui maanteillämme. Täydellisesti entisöity Marmon ei kuitenkaan vielä ole, vaan tarvitaan vielä melkoinen työrupeama ennenkuin se saa museoajoneuvon statuksen ja arwon. Esimerkiksi suffletti eli kangaskatto puuttuu edelleen, samoin mittaristo. Myös monien yksityiskohtien hiominen alkuperäisen kaltaisiksi vaatii oman aikansa.
Marmon Suomessa,
1926 -
Teekkareiden Marmon auton historia alkaa vuodesta 1927, jolloin se valmistettiin Marmonin tehtailla Indianapolisissa USA:ssa ja tuotiin Suomeen silloisen Autokeskus OY:n toimesta. MARMON oli tuolloin hyvin arvostettu merkki ja kilpaili tasapäisesti sellaisten automerkkien kanssa kuin Lincoln, Packard ja Rolls Royce. Marmon merkkistä autoa käyttivät monet Euroopan kuninkaalliset ja jopa T-Fordin luojalla Henry Fordilla oli Marmon edustusautonaan.
Marmon tunnettiin teknisesti erittäin edistyksellisenä automerkkinä. Marmoneissa oli jo varhain Marmonit olivat myös muita vastaavia autoja kevyempiä ja siten myös suorituskykyisempiä, mikä johtui runsaasta alumiinin käytöstä. Esimerkiksi moottorin lohko oli alumiinia, samoin koripellit. Vuosisadan alussa harvoin käytetty alumiini oli Marmoneille tyypillinen materiaali aina kaksikymmenluvun lopulle asti.
Marmon oli myös tunnettu hyvästä matkustusmukavuudesta ja harvoin sattuvista rengasrikoista. Nämä ominaisuudet olivat onnistuneen alustan ja iskunvaimennuksen ansiota. Itse asiassa melkein kaikki nykyautolle oleelliset teknilliset yksityiskohdat oli keksitty kaksikymmenluvun lopulla ja ne myös löytyvät meidän Marmonistamme. Kehittyneen alustan ja tekniikan ansiosta Marmon oli helpompi ajaa ja kevyempi ohjata kuin useat aikalaisensa. Niinpä Marmon tunnettiin Suomessakin erityisesti naisen ajettavaksi sopivana autona.
Ensimmäiset Marmonit valmistettiin Indianapolisissa USA:ssa vuonna 1902. Marmoneita ryhdyttiin tuomaan Suomeen kuitenkin vasta vuonna 1926 Autokeskus Oy:n toimesta. Moottori -lehden elokuun numerossa tuona vuonna julkaistiin artikkeli "Marmonilla Porvooseen". Siinä Marmonia ylistettiin mm. seuraavin sanoin: "Marmonin kyky vaimentaa iskuja oli todella hämmästyttävä ja suostuin senvuoksi mielelläni seuraamaan mukana koematkalle Porvooseen. Purjehdimme siis matkoihimme, niin, purjehtimiseen sitä voinee lähiten verrata, sillä auton tyynenjuhlalliset liikkeet epätasaisella ja mutkikkaalla tiellä muistuttivat suuresti ison purjeveneen liukumista merellä. Kohopaikat tuntuivat ainoastaan ylöspäin liikuntana ja alamäissä oli ruumis olevinaan tavallista keveämpi."
Koeajosta kertovan artikkelin ohessa on kuva kyseisen Marmonin moottorista. Siinä näkyvästä öljynlauhduttimesta havaitaan selvästi kyseessä olevan malli E-75. Hämmästyttävää onkin, miten vuoden -27 mallista Marmonia on voitu koeajaa Suomessa jo kesällä -26! Vaan niinhän ne autojen uudet vuosimallit nykyäänkin tulevat myyntiin jo edellisen vuoden syksyllä.
Marmoneita tuotiin Suomeen -20 -30 lukujen taitteessa kolmekymmentä kuusi kappaletta. Näistä ainakin kaksi oli seitsemän hengen E-75 speedster malleja Locken korilla. Toinen kuului tunnetulle Jyväskyläläiselle kauppaneuvos Hanna Parviaiselle ja toinen on tämä meidän Marmonimme.
Tällä hetkellä Suomessa on neljä kutakuinkin ajokuntoista Marmonia. Tosin kaksi näistä on tuotu Suomeen myöhemmin. Huhut kertovat myös muutamista Marmonin romuista, jotka ehkä voisi vielä kunnostaa ajokelpoisiksi.
Marmon ja Mannerheim
Marsalkka C.G.E. Mannerheim oli -20 luvun lopulla periaatteessa siviilihenkilö, eikä hänellä siten ollut esimerkiksi armeijan edustusautoa käytettävissään. MARMONin maahantuojan Autokeskus OY:n omisti luutnantti Fred Geitel joka oli marsalkka Mannerheimin hyvä ystävä. Niinpä Mannerheimilla oli aina halutessaan Marmon käytettävissään, kuljettajan kera luonnollisesti.
Mannerheim asui Helsingissä Kaivopuistossa sijaitsevassa talossaan jossa nykyään on Mannerheim museo. Sieltä hänet myös haettiin kansalaissodan päättymisen kymmenvuotisjuhlaan 16. toukokuuta vuonna 1928. Juhlaan liittyvässä paraatissa otetuissa kuvissa Mannerheim nähdään juuri tässä Marmonissa. Mannerheim käytti Marmonia myös pidemmillä matkoilla, mm. eräällä Sveitsiin suuntautuneista matkoistaan.
Autoja, kuten epäilemättä hevosiakin piti Mannerheimin mielestä käsitellä erityisellä huolella. Eräs hänen keski-Eurooppaan suuntautuneista matkoistaan alkoi laivalla Helsingistä. Samalla laivalla matkustaneen henkilön poika kertoi meille muutama vuosi sitten kuinka Mannerheimin autoa (iso avoauto) lastattaessa oli nostoköysi katkennut ja auto pudonnut laivan kannelle. Mannerheim suuttui, eikä tullut ulos hytistään ennen kuin perillä Saksassa.
Marmoniin tehtiin erityisesti Mannerheimia varten eräitä muutoksia. Marsalkka Mannerheim oli tunnetusti pitkä mies. Vaikka Marmon on iso auto ja tilat takapenkillä ovat väljät, piti kokoontaitettavien lisäpenkkien kiinnityskohtaa siirtää hiukan eteenpäin, jotta pitkäjalkainen matkustaja voisi vapaasti oikoa jalkojaan pitkillä automatkoilla. Satunnaiset lisämatkustajat ja adjutantithan eivät jalkatilaa niin paljon tarvinneet...
Mannerheim halusi aina automatkoilla olla selvillä aikataulusta ja hän seurasi tarkoin kuljettajan toimintaa. Mannerheim myös huomautti kuljettajalle jos ajettiin hänen mielestään liian lujaa tai hiljaa. Tästä ovat kaikki Mannerheimin kuljettajat erityisesti maininneet. Niinpä Mannerheimia varten asennettiin matkustamoon toinen nopeusmittari jotta hän voisi paremmin tarkkailla matkan joutumista.
MARMON on siis merkittävä palanen Suomen historiaa!
Marmonin vaellusvuodet
Oltuaan marsalkka Mannerheimin käytössä 20-luvun loppuvuodet, Marmon sitten myytiin. Perimätiedon mukaan Marmon siirtyi Ruhalan kartanoon Ruovedelle paroni Aminoffin omistukseen. Tämä vaihe Marmonin historiassa on toistaiseksi hämärän verhooma, mutta toivoaksemme siihen saadaan joskus valaistusta.
Kolmikymmenluvun lopulla Marmonista löytyy jälleen tietoja. Turkulainen tehtailija Rettig lahjoitti sen Turun Lentokerholle. Turun Lentokerholla ollessaan se osallistui myös "Karmankolon kuningas" nimisen elokuvan filmauksiin, mutta varsinaisesti he hinasivat sillä purjekoneita ilmaan.
Purjekoneiden hinauslaitteeksi Marmon oli epäilemättä erinomaisen sopiva laite: suuri ja jykevä moottori jossa oli huikea vääntö. Oheisissa kuvissa näkyy hyvin miten hinaus oli järjestetty. Auto seisoo paikallaan tukevilla pukeilla ja toiseen takapyörään on kiinnitetty vintturin kela jolle vetovaijeri puolautuu. Kuljettaja huolehtii purjekoneen hinauksen onnistumisesta hinausnopeutta säätelemällä. Hänellä on myös hätäkatkaisin eli kuvassa ohuena näkyvä vaijeri, josta vetämällä giljotiinin paino putoaa ja terä leikkaa vetovaijerin poikki. Marmonin tasauspyörästö oli lukittu valamalla se täyteen valkometallia. Muutenhan vain toinen takapyörä olisi pyörinyt, mutta vintturin kela ei lainkaan. "Onneksi käyttivät pehmeätä valkometallia eivätkä esimerkiksi hitsanneet", kommentoi eräs entisöijä Otaniemessä kuutisenkymmentä vuotta myöhemmin...
Sodan ajan Marmon seisoi vanhan Varsinais-Suomen Ilmapuolustusyhdistyksen hallissa ja rapistui pahan kerran. Perimätiedon mukaan saksalaiset sotilaat tekivät sen nahkasisustuksesta saappaanvarsia ja ehkä myös matkalaukun, sillä Marmonin kuljettajan poika Erkki Lehtinen kertoi nähneensä kerran matkalaukun, joka oli kuulemma tehty Marmon merkkisen auton penkin nahasta. Turun lentokerholta Marmon siirtyi sitten eräälle Kuusistossa asuneelle autonkuljettajalle.
Marmon ja teekkarit
Vuonna 1959 eräät teekkarit miettivät sopivaa keinoa vauhdittaa vappulehti ÄPYn myyntiä. Jotakin ehdottoman puoleensa tempaisevaa oli keksittävä! Huhu kertoi jossakin Turun suunnassa olevan myynnissä kaksikymmenluvulta peräisin olevan autovanhuksen. Sepä sopisi loistavasti tarkoitukseen, joten tuumasta toimeen. MARMON vaihtoi omistajaa huimaavaan 85.000,- vanhan markan eli noin 143 nykyeuron hintaan ja sitten teekkari Teuvo Muuronen ajoi sen Helsinkiin. Matkalla piti tietenkin autoa koetella ja kyllähän se kulki sen minkä tehdas sille lupasikin eli 120 km/h. Silloisilla hiekkateillä melko hirvittävä nopeus. Mukana seurannut "huoltoauto", eli se uudempi auto jolla pojat olivat autonostoon lähteneet, jäi kauas jälkeen.
Jossakin vaiheessa Marmonista oli kadonnut ratti. Ehkä jo lentokonehallissa seistessään, ehkä myöhemmin. Joka tapauksessa Marmoniin oli tehty vanerista uusi ratti, mutta se ei ollut järin kestävä. Sen tuli sittemmin huomaamaan Teuvo Muuronen ratin särkyessä tiukassa mutkassa Eläintarhan radalla ns. "Kuoleman kurvassa". Ratin kehä irtosi, mutta kuskin pidellessä lujasti puolista kiinni Marmon vältti niukasti eteen tunkeneet lehmukset ja muut pienemmät esineet.
Ensimmäisen Wapun jälkeen havahduttiin todellisuuteen. Marmon oli jokseenkin huonossa kunnossa ja kaipasi kipeästi remonttia. Maali oli kulunut, sisustus kehno ja moottorikin enemmän tai vähemmän korjauksen tarpeessa. Siinä kunnossa sitä ei oikein kukaan huolinut, mutta kun moottori remontoitiin Vanhan Polin pihalla toimineessa korjaamossa ja kori maalattiin siistiksi niin jo alkoi ottajia löytyä. Tavalliset teekkarit väittivät omistajaksi TKY:n ja SiMiLi itsensä. Syntyi lehdistöpolemiikki ja järjestettiin Suuri Marmon Väittely Polilla. Paikalla parisen sataa kuulijaa kun silloisissa osakuntakokouksissa lie ollut tuskin puolisen tusinaa. Syntyneestä sopasta ei oikein tahdottu saada selvää ennenkuin SiMiLi viimein jalomielisesti lahjoitti Marmonin TKY:lle ja niin kaikki olivat tyytyväisiä.
Kuusikymmenluvulla Marmon toimi ansiokkaasti TKY:n palveluksessa. Tempauksissa sillä oli aivan oma osansa toimiessaan esikunta-autona kulkueitten kärjessä keräämässä puoleensa ihailevia katseita niin Helsingissä kuin maaseudulla. Kiertueella sen kuljetuskapasiteetti pääsi oikeuksiinsa. Siihen tuntui mahtuvan n+1 teekkaria ynnä Retuperän torvien lisäksi megatonni muuta tarpeellista tavaraa.
Opiskelijakulttuurimuseo on vahvan vapaaehtoisjoukon ja museotyöntekijöiden yhteisvoimin pyörittämä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan ja sen edeltäjien opiskelijakulttuurien historiaa ja nykypäivää esittelevä museo Espoon Otaniemessä osoitteessa Jämeräntaival 3 A. Avoinna lukukausien aikana sunnuntaisin klo 14–16. Maksuton sisäänpääsy. Tila ei ole esteetön.