Päivittyvä koronatiedote: rajoituksia kevennetään, kertavuokrattavat tilat auki rajoituksin
Julkaistu 13.3.2020, päivitetty 17.3.2022
AYY seuraa Suomen hallituksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM), sosiaali- ja terveysministeriön (STM), aluehallintovirastojen (AVI), pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) ohjeita tartuntojen estämiseksi. AYY seuraa viranomaisohjeistusta säännöllisesti ja päivittää omia toimenpiteitään ja rajoituksiaan tarvittaessa. Muutokset päivitetään tähän tiedotteeseen. AYY ottaa kaikissa koronatoimissaan huomioon jäsenten, vapaaehtoisten, yhdistysten ja työntekijöiden terveyden ja hyvinvoinnin.
Tapahtumat, tilat ja yhteisö
Päivitetty 17.3.2022
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 14.3. päätöksen olla jatkamatta Uudenmaan koronarajoituksia 15.3. jälkeen.
Uudenmaan alueella voimassa oleva määräys asiakas- ja yleisötilojen terveysturvallisesta käytöstä päättyy tiistaina 15.3. Sen jälkeen Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella ei ole enää voimassa viraston asettamia koronarajoituksia. Epidemia ei kuitenkaan ole ohi, ja aluehallintovirasto seuraa tilannetta edelleen tiiviisti.
Vaikka Etelä-Suomen aluehallintoviraston asettama tilojen terveysturvalliseen käyttöön velvoittava määräys on päättymässä myös Uudellamaalla, koko Suomessa on edelleen voimassa yleisiä hygieniavaatimuksia koskeva tartuntatautilain pykälä 58 c. Se koskee kaikkia yleisölle avoimia ja asiakkaille ja osallistujille varattuja toimitiloja ilman erillistä viranomaispäätöstä, ja on voimassa 30.6.2022 asti.
AYY seuraa viranomaisohjeistusta säännöllisesti ja päivittää omia toimenpiteitään ja rajoituksiaan tarvittaessa.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksen mukaisesti tapahtumia voi jatkossa järjestää ilman rajoituksia.
Koko Suomessa on kuitenkin voimassa yleisiä hygieniavaatimuksia koskeva tartuntatautilain pykälä 58 c, 30.6.2022 asti, johon tapahtumajärjestäjienkin tulee tutustua.
AYY suosittelee, että sen piirissä toimivat yhdistykset seuraavat ajankohtaista viranomaisohjeistuksia. Tapahtumia voi järjestää ilman rajoituksia.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 14.3. päätöksen olla jatkamatta Uudenmaan koronarajoituksia 15.3. jälkeen.
koko Suomessa on edelleen voimassa yleisiä hygieniavaatimuksia koskeva tartuntatautilain pykälä 58 c. Se koskee kaikkia yleisölle avoimia ja asiakkaille ja osallistujille varattuja toimitiloja ilman erillistä viranomaispäätöstä, ja on voimassa 30.6.2022 asti.
Terveysturvallisuuden parantamiseksi tiloista vastaavien toimijoiden on noudatettava seuraavia velvoitteita:
- asiakkailla ja osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen
- asiakkaille ja osallistujille annetaan toimintaohjeet riittävän etäisyyden ylläpitämisestä, käsien puhdistamisesta ja muista vastaavista käytännöistä, joilla estetään tartuntojen leviämistä
- tilojen ja pintojen puhdistamista tehostetaan
- asiakkaiden ja osallistujien oleskelu järjestetään toiminnan erityispiirteet huomioiden mahdollisimman väljästi. Mahdolliset asiakaspaikat sijoitetaan riittävän etäälle toisistaan.
Kertavuokrattavat tilat ovat varattavissa ja käytettävissä ilman rajoituksia.
Varaajien tulee kuitenkin tutustua tartuntatautilain pykälän 58 c vaatimiin yleisiin hygieniavaatimuksiin ja ottaa nämä huomioon toiminnassaan.
Varaukset voidaan perua 7vrk ennen tapahtumaa. Tätä lyhyemmällä ilmoituksella varaajaa ei vapauteta maksusta.
Lisätietoa: [email protected].
Asuminen, pakettiauto ja palvelutoimisto
Päivitetty 11.2.2022
Muuttajat pääsevät hakemaan avaimet muuttopäivinä. Palvelutoimisto on auki 14.2. alkaen maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.
Päätökset erityisjärjestelyistä ja -aukioloista tehdään palvelutiimin päätöksin. Aukioloajoista viestitään palvelutoimiston yhteystietosivulla. Voit kysyä jäsenyydestä tai vuokrattavista tiloista lomakkeella. Jos asiasi koskee asumista, voit ottaa yhteyttä tämän lomakkeen kautta.
Koronapandemian ja asumisen kysymyksiin löydät vastaukset tältä sivulta.
Tarkista täältä toimiston palvelutoimiston ja puhelinpalvelun aukioloajat ja yhteydenottolomakkeet.
Palvelutoimisto auki kolmesti viikossa
Palvelutoimisto on avoinna maantantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 12-15.
Puhelinpalvelu on avoinna maanantaista torstaihin kello 12-16 ja perjantaisin 12-15.
Asuminen: 050 520 9410
Jäsenyys, kertavuokrattavat tilat ym.: 050 520 9400
Voit myös lähettää meille sähköpostia:
Asuminen
Vuokratilat, jäsenmaksut & muut jäsenyyteen liittyvät asiat
Aukioloaikoja päivitetään koronatilanteen mukaan, ja ajankohtaiset aukiolot löytyvät palvelutoimiston nettisivulta.
Maskisuositus
Tulethan toimistolle vain terveenä, ilman koronavirukseen viittaavia oireita. Pese ja desinfioi kädet tullessasi, käytä maskia ja noudata turvavälejä. Olemme porrastaneet avainten hakua muuttopäivänä, joten tarkkaile sähköpostiasi hakuajan tarkistamiseksi ja ole tarvittaessa yhteydessä.
Lenkkisaunat avataan 8.2. alkaen
Lenkkisaunavuorot jatkuvat normaaliin tapaan 8.2. alkaen.
Kerhohuoneet, pesutuvat ja muut yhteiset tilat pysyvät käytössä toistaiseksi. Niissä tulee kuitenkin noudattaa kulloinkin voimassa olevia määräyksiä kokoontumisrajoituksista, turvaväleistä ja hygieniasta.
Opinnot Aallossa
Aalto-yliopisto tiedottaa itse toimenpiteistään koronan leviämisen estämiseksi Aallon sivuilla ja Into:ssa. Aallon ohjeita kampuksen ja kiltahuoleiden käytöstä löytyy täältä.
Aalto-yliopisto tiedottaa itse toimenpiteistä koronan leviämisen estämiseksi Aallon sivuilla ja Into:ssa. Opinto- ja urapsykologien palvelut ovat saatavissa etänä.
Lue täältä Aallon ohjeet kampuksen käytöstä orientaatioviikolla ja kiltahuoneiden käytöstä. Kampuksen rakennusten ajantasaiset aukioloajat löydät täältä.
Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja 2022 Otto Usvajärvi, puh. +358 50 342 8663