Uutiset
Vaadimme päättäjiltä selkärankaa rasismin kitkemiseksi
Ylioppilaskunnat AYY, HYY, ISYY, JYY, SHS, TYY, TREY, VYY, ÅAS, OYY, LTKY ja TaiYo ovat tyrmistyneitä nykyisestä rasismikeskustelun tilasta yhteiskunnassa, ja vaativat rasismin kitkemiseksi konkreettisia toimia. Vaikutusvaltaisessa asemassa olevien ihmisten rasistiset ulostulot ovat osoittaneet, mikä rasismikeskustelussa on pielessä: rasismin kohteena olevia ihmisiä ei kuunnella, rasistisia kommentteja vähätellään tai kuitataan vitseinä ja keskustelua vieritetään ohi aiheen. Tarvitaan antirasistisia tekoja, ymmärrystä ja solidaarisuutta.
Hyvää uuden lukuvuoden alkua
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Ida Parkkisen lukuvuodenavajaispuhe Aalto Day One -tapahtumassa 5.9.2023.
Hae SYL:n liittokokoukseen AYY:n delegaatioon tai ehdokkaaksi SYL:n hallitukseen!
Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL edustaa yliopisto-opiskelijoita valtakunnallisessa päätöksenteossa. SYL:n vaikuttamistyötä ohjaava toimintasuunnitelma ja linjapaperi hyväksytään liittokokouksessa, jossa valitaan myös liiton hallitus. Vuoden 2023 liittokokous pidetään 17.-18.11.2023 Tampereella.
Miten voin olla hyvä liittolainen HLBTQ+-yhteisölle
Tässä blogissa Aalto-yliopiston HLBTQ+-yhdistys GAYY syventyy Priden ytimeen ja tarkastelee hyvän liittolaisen roolia sekä HLBTQ+-oikeuksien kehitystä Suomessa ja maailmalla.
Opiskelijarekisteri syrjii sukupuolivähemmistöjä – vaadimme toimenpiteitä yliopistoilta
Pride-kuukausi ei jää huomaamatta: yliopistot heiluttavat sateenkaarilippuja ja sanovat kauniisti tukevansa HLBTQIA+-vähemmistöjä. Vaan miten on todellisuuden laita – miten vaikkapa sukupuolivähemmistöjen tukeminen toteutuu tällä hetkellä yliopistoissa?
AYY lakkauttaa yhdistysten verkkosivupalvelut
AYY lakkauttaa verkkosivupalvelunsa opiskelijayhdistyksille 1. joulukuuta 2023
Opiskelijoista vähät välittävä Suomi – risuja ja ruusuja hallitusohjelmasta
Kävimme läpi hallitusohjelman “Vahva ja välittävä Suomi”. Opiskelijalle hallitus lupailee kylmää kyytiä monellakin saralla, mutta mukaan mahtuu myös muutama positiivinen esitys.
AYY velvoittaa jatkossa asukkaitaan hankkimaan kotivakuutuksen
Asukkaan oman edun vuoksi AYY velvoittaa jatkossa asukkaitaan hankkimaan kotivakuutuksen. Vaatimus kotivakuutuksesta kirjataan myös syksystä alkaen uusiin vuokrasopimuksiin.
Muutoksia AYY:n asukasvalintaan syksyllä
Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan asukasvalintaan on tulossa muutoksia. Muutokset liittyvät asumisen ohjesäännön uudistusprosessiin. Tiedotamme muutoksista lisää syksyllä, kun järjestelmiä on testattu, ja muutokset voidaan ottaa käyttöön.
Lukuvuosi-ilmoittautuminen päättyy 1.9. - muista myös terveydenhoitomaksu
Voit ilmoittautua lukuvuodelle 2023-2024 ja maksaa samalla ylioppilaskunnan jäsenmaksun 1.9 mennessä. Terveydenhoitomaksu maksetaan erikseen Kelalle, jotta voit käyttää YTHS:n palveluita.
Kevään asukaskysely – sijainti ja ystävällinen henkilökunta saivat kiitosta, siisteydessä kehitettävää
Toteutimme keväällä 2023 asukaskyselyn tarkoituksenamme selvittää, kuinka hyvin olemme onnistuneet palvelemaan jäseniämme vuokranantajina.
AYY hakee viestintäasiantuntijaa!
Haemme joukkoomme viestintäasiantuntijaa vastaamaan AYY:n asuntotoiminnan viestinnästä