Talousjohtaja

Pääasiallisena tehtävänäsi on vastata AYY konsernin taloudesta, rahoituksesta sekä kiinteistötoiminnasta. Tulet johtamaan sekä talous- että kiinteistötiimiä.

Tulet työskentelemään rinnakkain ylioppilaskunnan toiminnanjohtajan kanssa ja osana johtoryhmää. Lisäksi toimit läheisessä yhteistyössä hallituksen ja edustajiston kanssa esittelemällä talouteen ja kiinteistöihin liittyviä hankkeita päätettäväksi. Yhdessä johtoryhmän kanssa vastaat myös toiminnan suunnittelusta ja toteutat innokkaasti ylioppilaskunnan strategiaa. Lisäksi vastuullesi kuuluvat konsernin budjetointi, kirjanpito, maksuliikenne ja muut talouden prosessit. Ylioppilaskunnalla on merkittäviä rakennushankkeita lähitulevaisuudessa, joiden rahoituksesta neuvottelet. Vastuullesi kuuluukin myös koko ylioppilaskunnan kiinteistötoiminnan johtaminen. Työskentelet Espoossa ja raportoit sekä ylioppilaskunnan hallitukselle että ylioppilaskunnan neuvoa antavalle taloustoimikunnalle, joka koostuu talous- ja kiinteistöalan ammattilaisista.

Tehtävässä menestyminen edellyttää sinulta korkeakoulututkintoa ja yli viiden vuoden kokemusta talouden johtamisesta. Lisäksi sinulla on strategisen johtamisen osaamista ja hyvät esihenkilö- ja johtamistaidot. Hahmotat selkeästi kokonaisuuksia, pystyt priorisoimaan ja saamaan hyviä ratkaisuja aikaan. Sinulla on paineensietokykyä sekä hyvät yhteistyö –ja kommunikointitaidot, ja puhut sujuvasti suomea ja englantia. Erityisenä plussana näemme kiinnostuksesi ylioppilaskunnan toimintaan.

Joko kiinnostuit? Tervetuloa mukaan toimimaan näköalapaikalla Aalto-yhteisössä ja kehittämään toimintaa jäsenistön antamaan suuntaan!

Lisätietoja tehtävästä antaa Mercuri Urvalissa Ari Rantala puh. 040 822 7042. Lähetä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään su 20.1.2019 osoitteessa www.mercuriurval.com, viite FI-13529.

Aalto‐yliopiston ylioppilaskuntaan (AYY) kuuluu noin 15 000 opiskelijajäsentä. AYY:n palveluksessa on yli 40 työntekijää sekä noin sata vapaaehtoista toimijaa. AYY on ylioppilaskuntakentällä nuori ja innovatiivinen toimija, jossa pääsee toteuttamaan omia ideoita ja luomaan uutta. Työympäristönä AYY on nuorekas ja erittäin joustava. AYY:ssä on tutkitusti poikkeuksellisen hyvä työilmapiiri ja työtyytyväisyys, ja sen ylläpitäminen on meille kunnia-asia.

AYY on merkittävä kiinteistöjen omistaja ja rakennuttaja. Vuosittainen liikevaihto on noin 15 miljoonaa euroa. Konsernin tase on noin 150 miljoonaa euroa. Ylioppilaskunta on aktiivinen vaikuttaja Aalto-yhteisössä. Ylioppilaskunnan kiinteistöstrategian mukaisesti tavoittelemme noin 600 uuden asunnon rakennuttamista jäsenillemme.