Talous

AYY on konsernirakenteinen ylioppilaskunta. Ylioppilaskunnan toiminnasta merkittävä osa on suoraan ylioppilaskuntaan kuuluvaa toimintaa, osa toiminnasta on organisoitu erillisiin yhtiöihin. Omaisuus koostuu kiinteistöistä sekä muusta sijoitusomaisuudesta, kuten rahamarkkina- ja osakesijoituksista. Ylioppilaskunnan omaisuuden hallinnasta päättää kymmenpäinen taloustoimikunta, josta vähintään puolet on opiskelijajäseniä. Omaisuuteen kuuluu myös TTE-rahasto, joka tukee Aalto-yliopiston opiskelijoiden sekä AYY:n yhteydessä toimivien yhdistysten ja yhteisöjen toimintaa. Myös TTER:n johtokunnassa toimii opiskelijajäseniä.