AYY:n uudet linjat

This post is also available in: englanti ruotsi

Viime viikolla edustajisto hyväksyi kokouksessaan ylioppilaskunnalle uuden poliittisen linjapaperin, joka ohjaa kaikkea AYY:n tekemää vaikuttamistyötä. Uudistuksen yhteydessä yhdeksän olemassaolevaa linjapaperidokumenttia yhdistettiin yhdeksi kokonaisuudeksi ja samalla linjoja päivitettiin tarjoamaan ratkaisuja nykyajan haasteisiin. Urakka oli melkoinen, ja hallitukselta kului 20 tuntia kokousaikaa ennen esityksen syntyä.

Tavoitteet eivät ole syntyneet yksissä aivoissa, vaan uudistuksen yhteydessä kuultiin monipuolisesti eri tahoja. Edustajiston, hallituksen ja asiantuntijoiden lisäksi mielipiteitään on päässyt lausumaan mm. AYY:n valiokunnat, puheenjohtajien neuvosto, kampusjaosto ja koulutuspoliittisen sektorin alumnit. Myös jäsenistöä kuultiin kesän aikana auki olleella avoimella kyselyllä. Jo pelkästään edustajistolta tuli 172 muutosesitystä. Syötteet olivat erinomaisia, ja niistä suuri osa löysi tiensä lopulliseen linjapaperiin.

Kokonaan uusia vaikuttamistavoitteita ovat mm. tietoyhteiskuntaan, taidepolitiikkaan ja yhdenvertaisuuteen liittyvät teemat. AYY kannattaa linjapaperinsa mukaan esimerkiksi taidealojen osaajien arvostuksen lisäämistä yhteiskunnassa, selkeitä käytäntöjä Aalto-yhteisössä tapahtuvaan häirintään puuttumiseen ja vapaita ohjelmistoja.

Aivan kaikki ei toki mennyt uusiksi. Ennallaan säilyi esimerkiksi AYY:n jo pitkään ajamat maksuttoman koulutuksen teemat: vain saavutettava ja tasa-arvoinen korkeakoulutus mahdollistaa yhteiskunnan parhaiden huippujen haarukoinnin sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Opiskelijan toimeentuloon liittyvät suuret linjat säilyivät myös ennallaan: AYY edelleen kannattaa opiskelijan toimeentulon rakentamista niin, että opiskelun ohella pystyy mielekkäästi kartuttamaan oman alan työkokemusta ja tuen taso on riittävä myös ilman ansiotuloja. Täydellisessä maailmassa kaikkien kansalaisten toimeentulo turvattaisiin perustulolla.

Linjapaperi ei tietenkään maagisesti itsestään muuta maailmaa. Nyt alkaa oikea työ, kun ylioppilaskunnan on vaikutettava Aaltoon, Espooseen ja muuhun yhteiskuntaan tehdäkseen linjoistaan totta.

Tuliterään linjapaperiin pääsee tutustumaan tästä.

Tapio Hautamäki
Hallituksen varapuheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *