KYN hengittää, aistii ja ajattelee yhdessä

This post is also available in: englanti ruotsi

Vuonna 2018 Aalto-yliopiston ylioppilaskunta viettää Taidevuotta. Sen kunniaksi annamme puheenvuoron Aalto-yhteisössä toimiville luoville ihmisille ja ryhmille. Toukokuussa taiteestaan kertoo naiskuoro KYN.

Kuva: Maarit Kytöharju

KYN (lyhenne sanoista Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Naislaulajat) on Suomen ja maailman eturivin naiskuoro. Helsingin Sanomat on tituleerannut sitä muun muassa yhdeksi Suomen kuorotaivaan kirkkaimmista tähdistä, jazzmusiikin edelläkävijäksi ja musiikkivuoden yllättävimmäksi kokoonpanoksi. KYN:n vuoden 2017 meriittilistalle kuuluvat Grand Prix -voitto ja erikoispalkinto erinomaisesta lavaesiintymisestä Berliinissä, rankkaus maailman kuudenneksi parhaaksi naiskuoroksi ja valinta Vuoden kuoroksi.

KYN on kunnianhimoinen ja rohkea rajojen rikkoja ja kuoromusiikin uudistaja. Se on luonut tilausteoksin omaleimaisen ja erottuvan ohjelmiston ja jopa aivan uudenlaisen kuoromusiikin genren, etnisen jazzin. Siinä suomalaisen kansanperinteen melodiset ainekset ja tekstit yhdistyvät jazzrytmiikkaan ja -harmoniaan.

Laulajilleen KYN on myös perhe.

KYN:ssä laulaa AYY:n jäsenten lisäksi eri ikäisiä ja eri aloilla opiskelevia ja työskenteleviä naisia. Kaikkia yhdistää rakkaus kuoromusiikkiin.

Kun KYN vuonna 2017 valittiin Vuoden kuoroksi, valintaperusteissa sanottiin, että tässä kuorossa laulaa itsensä naiskuoromusiikille antaneita naisia. Se on totta! Kuoro on meille elämäntapa. Me kynnittäret sitoudumme kuoroon pitkäjänteisesti, suhtaudumme harrastukseemme ammattimaisella otteella ja haluamme kehittyä laulajina – ja tietenkin samalla kehittää ja viedä eteenpäin koko kuoroa. (Jos koet samoin, saatat olla tuleva kynnitär!)

Teemme musiikkia, koska emme voi olla tekemättä sitä. Musiikin tekemiseen kuorossa inspiroi se, että se on johtajansa soittama on soitin, jossa jokainen laulaja on yksi kosketin. Laulajana saa olla ikään kuin soittimen sisällä. Tunnetta, joka syntyy siitä, kun 40 naista hengittää, aistii ja ajattelee yhdessä, on vaikea kokea missään muualla.

Inspiroivaa on myös yhteys kuulijoihin. Aina, kun laulamme yleisölle, haluamme antaa elämyksen. Olemme huomanneet, että kuoromusiikilla on mahdollista koskettaa ja kertoa tarinaa, myös yli kieli- ja kulttuurirajojen. Kun KYN lauloi suomeksi kuorokilpailuissa Italiassa, tuomaristo totesi: “Emme ymmärtäneet mitään, mutta ymmärsimme kaiken.”

On monia syitä, miksi musiikin tekeminen juuri KYN:ssä inspiroi. Itselleni yksi niistä on musiikin tekeminen yhdessä Suomen parhaiden muusikoiden kanssa. Oman kuorourani aikana olen saanut esiintyä yhdessä mm. Soile Isokosken, Johanna Förstin ja Jukka Perkon kanssa.

Parhaimmillaan kuoromusiikki puhuttelee, koskettaa ja vaikuttaa monitahoisesti yli järjen ja tiedostetun. Sen kautta voi kokea, nähdä ja ymmärtää asioita syvemmin. Taide voi hetkellisesti avata ja avartaa kokemusta ja käsitystä siitä, mitä kaikkea inhimilliseen elämäämme kuuluu ihan tässä tavallisessa arjessa.

“Kuoromusiikki on taidemuoto, jolle monta ihmistä antaa äänen. Se on voimallista, elävää, kehittyvää ja uudistuvaa, se ei pysähdy. Teos on joka kerta uusi”, taiteellinen johtajamme Kaija Viitasalo sanoo.

Katso alta video ja tule KYN:n konsertteihin kokemaan, millaista kuorotaidetta me teemme!

Susanna Kantelinen
KYN:n tuottaja

P.S. Seuraavat konsertit:

  • Su 3.6. klo 18 VocalEspoo-festivaalin avajaiskonsertti, Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasali
  • Ke 6.6. klo 19 Juurilla – KYN & Juurakko, Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasali

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *