Archive for kesäkuu, 2011

Lukukausimaksukokeilu, pelot ja toiveet

keskiviikko, kesäkuu 1st, 2011

(Scroll down for English translation)

 

Kuten toivottavasti useimmat opiskelijat ovat jo kuulleet, Aallossa alkaa ensi syksynä EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksukokeilu. Kyseessä on eduskunnan päätöksellä aloitettu kansallinen kokeilu, joka kestää vuoteen 2014 saakka. Aallosta mukaan on liitetty kymmenen englanninkielistä maisteriohjelmaa, joissa kaikissa peritään 8000 euron suuruisia lukuvuosimaksuja. Maksuja kompensoidaan stipendeillä. Jos maksullisuus vakiinnutetaan, se laajenee todennäköisesti koskemaan kaikkia englanninkielisiä maisteriohjelmia.

 

Maksukokeilu on ollut kiivaan poliittisen väännön aihe. Opiskelijaliike on suhtautunut ja suhtautuu maksukokeiluun hyvin skeptisesti, sillä siihen liittyy monia vakavia uhkakuvia. Suhtautuminen kokeiluun jakaa myös puoluekenttää. Nyt kun tämän vuoden hakijamääristä on saatu jo tietoa, on hyvä hetki tehdä väliarvio siitä, näyttävätkö pelot yhä aiheellisilta ja kokeiluun ladatut odotukset realistisilta. Luonnollisesti kuva tarkentuu vielä kokeilun edetessä ja AYY seuraa edelleen kehitystä tarkasti.

Toteutuvatko pelot?

1. Hakijamäärät putoavat ja kansainvälistyminen tyssää.

 

Ehkä vähän. Kokeilu koskettaa vain pientä joukkoa opiskelijoita. Maksullisiin ohjelmiin on hyväksytty tänä vuonna 81 EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevaa. Niissä ohjelmissa, joissa maksuja peritään, EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten hakijoiden määrät ovat laskeneet jonkin verran. Erityisesti teknillisellä alalla, jossa on paljon varsinkin aasialaistaustaisia tutkinto-opiskelijoita, pudotus oli selvä: -39 prosenttia, jos ei huomioida tänä vuonna alkavaa Mechanical engineering -ohjelmaa. Kauppatieteellisellä ja taideteollisella puolella pudotus ei ollut havaittava; monissa ohjelmissa oli jopa merkittävää hakijamäärän kasvua.

 

Asiaan vaikuttaa se, että Aalto tarjoaa suurelle osalle opiskelijoista stipendejä. Noin kymmenelle prosentille hakijoista myönnetään 8000 euron lukuvuosimaksut sekä toiset 8000 euroa vuodessa elinkustannuksia kattava stipendi. Heidän tilanteensa siis paranee aiempaan nähden. Noin neljäsosa saa lukukausimaksut kattavan stipendin, kolmannes saa puolet maksuista kattavan stipendin ja viimeinen kolmannes ei saa stipendiä lainkaan. Tänä vuonna 81% hyväksytyistä hakijoista sai jonkin stipendin.

 

On selvästi havaittavissa, että ilman stipendiä jääneet tai pienemmän stipendin saaneet ovat jättäneet tänä keväänä paikkansa vastaanottamatta useammin kuin ne, joiden stipendi kattaa maksut ja ehkä myös elinkustannukset. Kokonaan ilman stipendiä jääneistä paikkansa on vahvistanut 4 ja jättänyt vahvistamatta 11. Ilman muhkeita stipendejä hakijamäärät olisivat siis varmasti pudonneet paljon selvemmin.

2. Maksavat saavat parempaa palvelua: syntyy jako A- ja B-luokan opiskelijoihin.

 

Kyllä, jossain määrin. Maksavat opiskelijat (sisältäen ne, jotka saivat stipendin) esimerkiksi saavat maahan tullessaan suomen intensiivikurssin, jota ei ole tarjolla muille. Ennustan että jatkossa tulemme näkemään paljon lisää tällaisia pieniä eroja palvelutasossa. Lisäksi maksullisten ohjelmien opetuksen laadun kehittämiseen on kohdennettu kuhunkin 25 000 euroa ylimääräistä rahaa, josta tietenkin hyötyvät myös samassa ohjelmassa opiskelevat suomalaiset ja muut EU- ja ETA-maiden opiskelijat.

3. Maksut estävät vähävaraisia lahjakkuuksia hakeutumasta Aaltoon.

 

Kyllä, osaa heistä. Aaltoon valitaan kv-opiskelijoita opintomenestyksen ja erilaisten testien perusteella. He kaikki siis täyttävät vaaditut akateemiset kriteerit. Stipendit jaetaan samoilla kriteereillä parhaille. On siis selvää, että sisään valituista ne, jotka eivät saa stipendiä, valikoituvat pitkälti sen perusteella, kuinka paljon 8000 euron lasku kirpaisee.

 

AYY esitti viime vuonna Aallolle oman tarveharkintaisen stipendimallinsa, jossa stipendit kohdennettaisiin niille sisään valituille opiskelijoille, jotka osoittavat, ettei heillä ole varaa maksaa maksuja. Näin koko opiskelijajoukko valikoituisi osaamisensa perusteella, eikä varattomuus estäisi heitä ottamasta opiskelupaikkaa vastaan. Vastaava järjestelmä on laajassa käytössä muun muassa Yhdysvalloissa ja Britanniassa ja muun muassa Turun yliopisto aikoo testata sitä. Aalto ei ole toistaiseksi halunnut ottaa tarveharkintaista järjestelmää käyttöön vedoten muun muassa järjestelmän hallinnolle aiheuttamaan lisätyöhön ja kokeiluvaiheen kiireeseen.

 

On hyvä muistaa, että aiemminkaan Aaltoon eivät ole tulleet ne aivan köyhimmät kehitysmaiden asukkaat, sillä maisteriohjelmiin on vaadittu pohjakoulutus, joka edellyttää aiempia investointeja koulutukseen. Maksuttomuus on kuitenkin ollut kyselytutkimuksissa yksi kolmesta merkittävimmästä syystä hakeutua Suomeen opiskelemaan. AYY teettää ensi vuoden aikana tutkimuksen, jossa kerätään vertailutietoa maksavien ja ei-maksavien opiskelijoiden taustoista.

4. Porttiteoria: pian myös suomalaisille tulee lukukausimaksut ja mahdollisuuksien tasa-arvo on mennyttä.

 

Suunta ainakin on selvä. Moni koulutusjärjestelmän sisällä vaikuttava henkilö pitää maksukokeilua harjoitusvaiheena maksujen laajemmalle käyttöönotolle. Maksullisuus tuo korkeakoulujärjestelmään paljon uusia piirteitä, jotka muuttavat opiskelijoiden roolia akateemisen yhteisön jäsenistä asiakkaiksi. Yliopistot joutuvat brändäämään itseään ja panostamaan markkinointiin ja oheispalveluihin. Ne joutuvat muovaamaan tarjontaansa kansainvälisten koulutusmarkkinoiden kysyntää vastaavaksi. Muutos on suuri, ja tasoittaa tietä suomalaisten maksuille.

 

Esimerkiksi Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama maksukokeilun seurantaryhmä kertoi väliraportissaan, että monet korkeakoulut perustelivat mukaanlähtöään sillä, että he pääsevät näin harjoittelemaan maksuja ennen laajempaa käyttöönottoa. Moni myös odottaa maksujen tuovan korkeakouluille lisää tuloja. Useimmille kokeilua läheltä seuraaville on kuitenkin selvää, että maksut tuovat mukanaan niin paljon uusia kuluja, että maksullisuuden avulla on erittäin vaikea päästä voitolle, ellei niitä oteta käyttöön paljon nykyistä laajemmalla volyymillä.

Entäs ne toiveet?

1. Maksukokeilu parantaa laatua.

 

Ehkä. Korkeakoulut näyttävät panostavan aivan uudella tavalla kv-palveluidensa ja houkuttelevuutensa parantamiseen maksukokeilun patistamina. Aallon maksullisiin ohjelmiin kohdistamat lisärahat käytetään muun muassa opettajien kielitaidon ja kulttuurienvälisen pedagogiikan parantamiseen. Kaikki opiskelijat hyötynevät paremmasta englanninkielisestä opetuksesta. Lisäksi opiskelijaliikkeen pitkään ajama kv-opiskelijoiden ryhmävakuutushanke sai viime vuonna vihdoinkin tuulta purjeisiin, ensin Aallossa ja sitten koko maassa, mahdollisesti siksi, että sairausvakuutuksiin liittyvät ongelmat olisivat voineet karkottaa maksavia asiakkaita.

 

Toisaalta opiskelijat ovat yritysmäisemmin toimivassa yliopistossa pikemminkin asiakkaita kuin tasaveroisia akateemisen yhteisön jäseniä. He voivat äänestää lompakollaan, mutta heidän toiveensa ja vaatimuksensa arvioidaan ennen kaikkea hyötyjä ja hintaa punniten.

2. Maksuilla paikataan korkeakoulujen rahapulaa.

 

Ei. Lukukausimaksut tuovat Aallolle paljon uusia kustannuksia: stipendit sekä lisäpanostukset markkinointiin ja oheispalveluihin vaativat paljon panostuksia. Kv-opiskelijoiden odotukset erityisesti oheispalvelujen suhteen nousevat huomattavasti maksujen myötä. Kokeiluvaiheessa Aalto ottaa rahallisesti hieman takkiin.

 

Opiskelupaikkansa tähän mennessä vahvistaneet 53 opiskelijaa maksavat ensi lukuvuonna lukukausimaksuja 424 000 €. Siitä stipendeihin kuluu saman tien 388 000 €, jonka jälkeen jäljelle jää 36 000 €. Tämä summa kuluu lähinnä sairausvakuutusten ja kielikurssin kustannuksiin. Lisäksi rahaa käytetään maksullisten ohjelmien tason parantamiseen (250 000 €), markkinointiin, palveluiden parantamiseen ja maksujen hallinnointiin, jolloin saldo painuu miinukselle.

 

On vaikea ennustaa, voisiko taseen saada positiiviseksi laajentamalla kokeilun volyymiä ja parantamalla markkinointia ja Aallon mainetta. Aallon vuosibudjetti liikkuu 350 ja 400 miljoonan välillä, joten koko asialla on Aallon taloudelle häviävän pieni merkitys. Aallon niille toimijoille, joiden kanssa olen keskustellut, kyse tuntuu olevan ensisijaisesti brändin kohentamisesta eikä taloudellisen voiton tekemisestä: koulutusta arvellaan arvostettavan enemmän, kun siinä on hintalappu – mieluiten suuri.

3. Maksuilla paikataan Suomen kestävyysvajetta.

 

Ei. Suomen talouden kokonaisedun kannalta suurimmat pikavoitot ovat saatavissa kv-opiskelijoiden työllistymiseen panostamalla. He ovat juuri sitä koulutettua, parhaassa iässä olevaa ja sopeutuvaista työvoimaa, jota eläköitymisbuumista kärsivässä Suomessa tarvittaisiin. Heidän kielikoulutukseensa, työelämätietouteensa ja urapalveluihinsa kuitenkin panostetaan aivan liian vähän. Valmistumisen jälkeen heillä on kuusi kuukautta aikaa hakea Suomesta töitä. Jos he eivät onnistu, heidän oleskelulupansa umpeutuu. Tutkitusti noin 60 % kv-opiskelijoista olisi valmis jäämään Suomeen töihin ainakin joksikin aikaa, jos he löytäisivät työpaikan, mutta vain noin joka kymmenes onnistuu tässä.*

 

Kv-opiskelijoiden lukukausimaksuilla taas Suomeen ei saada merkittävää määrää rahaa, kuten edellisestä kohdasta käy ilmi. Vaikka saldo nousisikin myöhemmin korkeakouluille positiiviseksi, kyse on taskurahoista verrattuna korkeakoulujen budjetteihin – jopa siinä tapauksessa että kokeilun laajuus kymmenkertaistuisi nykyisestä.

 

Hanna Sauli

AYY:n kv-asiantuntija

 

*) Korjaus: myöhemmät tilastokeskuksen lukuihin perustuvat CIMOn selvitykset osoittavat, että vuonna 2009 valmistuneista kv-opiskelijoista oli vuotta myöhemmin työllistynyt Suomeen 50,6 %. Tässä siteerattu luku 10% on peräisin Talouselämä-lehden numerosta 28/2010, mutta se on siis joko vanhentunut tai alunperinkin paikkansapitämätön. Silti pitää edelleen paikkansa, että kv-opiskelijoiden työllistymisen eteen voitaisiin tehdä paljon nykyistä enemmän. -HS 15.3.2013

==

 

Tuition fee experiment, fears and expectations

 

Translation

 

As most of the students have hopefully already heard, Aalto will introduce a tuition fee experiment for students coming from outside the EU and EEA countries next autumn. This is a national experiment introduced by the decision of the Parliament lasting until 2014. Aalto has joined the experiment with ten English Master’s programmes which all charge tuition fees of 8000 euro per academic year. The fees are compensated with scholarships. If the fees are established, tuition fees will probably expand to cover all English Master’s programmes.

 

The tuition fee experiment has been the subject of intense political debate. The student movement has been, and still is, very sceptical about the tuition fee experiment as it poses many serious threats. An attitude towards the experiment also divides political parties. Now that we have already received information on the number of applicants this year, it is good to make a mid-term assessment about whether the fears are justified and expectations realistic. Naturally, we will get a more accurate picture as the experiment progresses, and AYY will continue to follow the development closely.

Will the fears become true?

1. The number of applicants drops and internationalisation reduces.

 

Maybe a little. The experiment only affects a small number of students. This year, 81 students coming from outside the EU and EEA countries have been accepted to these chargeable programmes. In these chargeable programmes, the number of applicants from those countries has somewhat decreased. The decrease was evident in technical fields which have plenty of graduate students with an Asian background: -39 per cent, if we do not take into account Mechanical Engineering programme starting this year. In economics and the arts, the decrease was not noticeable; many programmes even had a significant increase in the number of applicants.

 

Aalto offers scholarships to the majority of students, which affects the matter. Approximately ten per cent of the applicants are granted a scholarship which covers tuition fees of 8000 euro and another 8000 euro covering the cost of living per year. Therefore, their situation is improved compared to the previous situation. About one quarter receive a scholarship covering tuition fees, one-third receive a scholarship covering half of the fees and the remaining third do not receive a scholarship at all. This year, 81 % of the accepted applicants received a scholarship.

 

Those who were not granted the scholarship or were granted a smaller scholarship did not accept their study place this spring as often as those whose scholarship covered the fees and possibly the cost of living as well. From those who did not receive a scholarship, 4 have confirmed their study place whereas 11 have not confirmed it. Without the hefty scholarships, the number of applicants would have certainly decreased much more clearly.

2. Better service for the paying students: division into A and B class students.

 

Yes, to some extent. Paying students (including those who received a scholarship) are entitled to an intensive Finnish course upon entry, which is not available to others. I predict that we will see many more such minor differences in the service level in the future. In addition, extra funds of 25,000 euro are targeted to develop the quality of teaching in each chargeable programme. Finnish students and other students from EU and EEA countries who study in the same programme will naturally also benefit of this.

3. Fees deter the poor but talented from applying for Aalto.

 

Yes, some of them. Aalto selects international students based on their academic achievement and various tests. Therefore, they all meet the required academic criteria. Scholarships are granted for the best students under the same criteria. Thus out of the accepted students, those who are not granted the scholarship are less likely to arrive to Aalto if the 8,000 euro fee hits their economy heavily.

 

Last year, AYY presented to Aalto its own means-based scholarship model, where scholarships would be targeted to those accepted students who prove that they cannot afford to pay the fees. In this way, the whole student group would be selected on the basis of their skills, and the lack of means would not prevent them from accepting a place of study. A similar system is widely used in the United States and Britain, for example, and the University of Turku will also try out the system. So far, Aalto has not wanted to introduce the means-based system, appealing to additional administrative work caused by the system and the busy schedule of the experiment phase, among other things.

 

It is good to remember that the poorest inhabitants of developing countries have never been likely to come to study at Aalto since previous education is a precondition for the Master’s programmes and this requires investments in education. According to surveys, however, free education has been one of the three most significant reasons to apply for studies in Finland. Next year, AYY will commission a survey which gathers comparable information on the background of the paying and non-paying students.

4. Gateway theory: tuition fees will soon apply to Finns as well and the equality of opportunities will be gone.

 

At least the direction is evident. Many persons who are active within the education system regard the tuition fee experiment as a trial phase for a more extensive implementation of the fees. The fees bring many new features to the higher education system, which change the role of students from being the members of the academic community to being customers. Universities will have to brand themselves and invest in marketing and additional services. They have to modify their selection to respond to the demand in the international education market. The change is significant and paves the way for the fees of Finnish students.

 

The monitoring group set by the Ministry for Education and Culture, for example, said in its interim report that many universities justified their participation by the fact that they can practice the fee system before their more extensive introduction. Many also expect that the fees bring more revenue to universities. For most of those following the experiment closely, it is clear that the fees will bring so many new costs that it  is very difficult to make profit, unless the fees are introduced in a much larger volume than in the current situation.

What about the expectations?

1. Tuition fee experiment improves quality.

 

Maybe. Higher education institutions seem to invest in a completely new way in the improvement of their international services and attractiveness pushed by the tuition fee experiment. Additional funds targeted to Aalto’s chargeable programmes are used to improve teachers’ language skills and intercultural pedagogy, among other things. All students will likely benefit from better English teaching. In addition, the group insurance project of international students pursued for a long time by the student movement finally got wind in its sails, first at Aalto and then in the whole country, possibly because health insurance-related problems could have driven away paying customers.

 

On the other hand, students are more like customers than equal members of the academic community at a university that operates in a business-like manner. Students can vote with their wallets but their wishes and requirements are evaluated, above all, by weighing the benefits and costs.

2. Fees are used to patch the lack of funds at universities.

 

No. Tuition fees bring plenty of new costs for Aalto: scholarships and additional investments in marketing and additional services require significant investments. International students’ expectations in terms of additional services, in particular, will rise significantly due to the fees. In the experiment phase, Aalto will have some financial loss.

 

Next academic year, the 53 students who have so far accepted their place at Aalto will pay €424,000 of tuition fees. Of this amount, €388,000 are immediately spent on scholarships, after which there will be left €36,000. Most of this amount is spent on health insurance and language course costs. In addition, money is spent on improving the quality of chargeable programmes (€250,000), marketing, improvement of services, and the administration of fees, which altogether makes the balance negative.

 

It is difficult to predict whether the balance could be made positive by extending the volume of the experiment or improving the marketing and Aalto’s reputation. The annual budget of Aalto is between 350 and 400 million euro, so the whole matter has minor significance for Aalto’s finances. For those people at Aalto with whom I have discussed, this seems to be primarily a matter of improving the brand and not making financial profit: it is believed that education is appreciated more when it has a price tag on it – preferably a big one.

3. Fees are used for patching the sustainability gap of Finland.

 

No. In terms of the overall economic interests of Finland, the largest profits are available by investing in the employment of international students. They are precisely the trained and adaptable workforce at the best age who are needed in Finland affected by the retirement boom. However, not enough is invested in their language training, working life knowledge and career services. After their graduation, international students have six months to apply for work in Finland. If they fail, their residence permit expires. Studies show that approximately 60 % of international students would be willing to stay in Finland to work at least for some period of time if they found a job, but only about one tenth succeed in this.*

 

International students’ tuition fees will not produce a significant amount of money to Finland, as shown in the above section. If the balance somehow turned positive for higher education institutions in the future, it would still be pocket money compared to their budgets – even if the volume of the experiment was made ten times larger than it is now.

 

Hanna Sauli

AYY’s Specialist for International Affairs

 

*) Correction: later statistics by CIMO based on data from Statistics Finland show that 50,6 % of the international students graduated in 2009 were working in Finland one year later. The figure cited here is from the issue 28/2010 of the Talouselämä-magazine and appears to be incorrect or outdated. The point is still valid, however: a lot more could be done to improve international students’ employability. -HS 15.3.2013