Esittelyssä AYY:n hätämajoituskoordinaattori

Opiskelija-asuntojen kysyntä kasvaa jälleen hetkellisesti, kun uudet opiskelijat saapuvat kampuksille. Majapaikkaa vailla olevia tulokkaita auttaa tänä syksynä AYY:ssa

Larissa Haggrén. Kuva: Riikka Koskela

hätämajoituskoordinaattori Larissa Haggrén. Kuvataidekasvatusta opiskeleva Haggrén on työskennellyt aiemmin jäsenpalvelutyöntekijänä AYY:n nyt jo suljetussa Arabian toimipisteessä ja ollut aktiivinen myös opiskelijajärjestöissä. –Aika paljon olen aiemminkin auttanut uusia opiskelijoita töiden ja järjestöhommien kautta, tässä tehtävässä vain keskityn erityisesti asumispalveluihin, Haggrén sanoo.

Haggrén ennakoi hätämajoitukseen samankaltaista kysyntää kuin edellisinäkin vuosina. Toistaiseksi majoittujia on ollut vain muutama, mutta syyskuun lähestyessä kyselyitä tulee koko ajan enemmän. –Eniten palvelua tarvitsevat kansainväliset opiskelijat, jotka eivät pääse asuntonäyttöihin ennen Suomeen saapumista. Kämppiä ei voi taikoa tyhjästä, mutta parhaamme teemme, Haggrén vakuuttaa.

Hätämajoituskoordinaattorin tehtävä on antaa neuvoja ja vinkkejä asunnon hakemiseen sekä antaa tietoa hätämajoituksesta. Hätämajoitus on kuitenkin vasta viimeinen vaihtoehto, sillä paikkoja on rajoitetusti. Haggrén muistuttaa myös, että paikan voi varata aikaisintaan kolme työpäivää ennen saapumista. –Jos hätämajoitukseen päädytään, sovin opiskelijan kanssa avainten hausta ja muista käytännön asioista.

Uusia opiskelijoita, joilla ei vielä ole asuntoa, Haggrén neuvoo pitämään hakukriteerit mahdollisimman laajoina. Asuntoa kannattaa hakea AYY:n ja HOAS:in lisäksi muualtakin, esimerkiksi yksityisiltä vuokranantajilta. –Mitä laajemmat hakukriteerit pystyy asettamaan, sitä paremmat mahdollisuudet on saada asunto. Yksiöt ovat kysytyimpiä, joten yksin hakevan kannattaa ehdottomasti hakea myös soluasuntoja ja mahdollisuuksien mukaan isompiakin kämppiä.

Jos pysyvää majapaikkaa ei heti löydy, tilapäinen ratkaisu voi olla myös yöpyminen vaikkapa hotellissa tai hostellissa. Haggrén kehottaa asuntotilanteestaan huolestuneita olemaan häneen rohkeasti yhteydessä. –Hätämajoituksessa on vähän tilaa, emmekä voi luvata mitään varmasti, mutta pyrimme siihen, että kaikille tarvitseville järjestyy sieltä paikka.

Hätämajoituskoordinaattori on tavoitettavissa 28.9.2018 asti. Yhteystiedot ja lisätietoja hätämajoituksesta löydät täältä: https://ayy.fi/asuminen/asunnonhakijat/hakuinfo/hatamajoitus/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *