Maarintie 8:n valotaideteoksen avoin haku auki!

AYY yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa kutsuu jäsenistönsä osallistumaan avoimeen valotaidekilpailuun! Valituista töistä toteutetaan kaksi, jotka valaisevat Maarintie 8:n Tietotekniikantalon puoleista ulkoseinää neljän kuukauden ajan. Tekijöille maksetaan kullekin 500 euron arvoinen palkkio. Osallistumisaikaa 20.8.2018 klo 23:59 saakka. Voittajat julkistetaan viikolla 35 (27.-31.8.). Aalto-yliopisto ja AYY huolehtivat valoteoksen teknisestä toteutuksesta syyskuun aikana. Ensimmäinen teos julkaistaan 6.10. Otaniemen yössä ja pidetään esillä 2.12. asti. Toinen teos julkaistaan 5.12. ja pidetään esillä 5.2.2019 asti.

 

Hakemus toimitetaan PDF-muodossa ja lisäksi mukaan on liitettävä kuva toteutettavasta teoksesta. Hakemussähköpostit tulee lähettää osoitteeseen tero.uuttana@ayy.fi ja sähköpostin tulee sisältää:

-Hakemus PDF-muodossa ilman henkilötietoja, hakemukset käsitellään anonyymisti. Mukaan lyhyt kirjallinen kuvaus teoksesta.

-Hakijan tiedot sähköpostin viestikenttään, ei PDF:n osaksi.

-Kuva toteutettavasta työstä (1-, 2-, 3- tai 4-värinen). Kuvan muodolla ei ole rajoitteita, mutta pyöreä teos täyttää suurimman pinta-alan.

 

Kilpailun tuomaripaneelissa toimii kunkin Tietotalon ja TUASin killan edustaja (Prodeko, Athene, Sähköinsinöörikilta, Automaatio- ja systeemitekniikan kilta, Tietokilta), sekä kolme edustajaa AYY:n taidevuosityöryhmästä. Paneelia ohjaa AYY:n taiteellisesta toiminnasta vastaava hallituksen jäsen.

 

Paneelin kokoonpano:

  • Julius Luukkanen (AYY hallitus: Taiteellinen toiminta)
  • Athenen edustaja
  • AS:n edustaja
  • Prodekon edustaja
  • SIK:n edustaja
  • TiK:n edustaja
  • Taidevuosityöryhmän edustaja
  • Taidevuosityöryhmän edustaja
  • Taidevuosityöryhmän edustaja

 

Lisätietoja valolaitteen teknisistä ominaisuuksista linkin takaa.

https://www.martin.com/en/products/exterior-projection-500

Valolaitteen esittelyvideo:

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *