AYY: Opintojen sujuvuus ei parane stipendeillä

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY
Kannanotto 9.3.2017
Julkaistavissa heti

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY on pettynyt siihen, että opintojen sujuvoittamisessa on päädytty tavoittelemaan pikavoittoja. Kaikki yliopistot yrittävät nostaa 55 opintopistettä vuodessa opiskelevien määrää. Koulutusleikkausten jälkeen jokainen yliopisto yrittää kauhealla vimmalla parantaa suhteellista asemaansa verrattuna toisiin maksimoidakseen rahoituksensa.

Aallossa, kuten joissain muissakin yliopistoissa, on otettu käyttöön rahallisia kannusteita, jotta opiskelijat suorittaisivat opintoja nopeammin. Yliopistojen rahoitusmalli on johtanut siihen, että valtiolta yliopistoille tulevaa rahaa käytetään stipendeihin, eikä täysimääräisesti opintojen laatua ja sujuvuutta edistävien uudistusten tekemiseksi. Isot ja hyvät panostukset opiskelukykyyn ja koulutusohjelmien kehittämiseksi Aallossa ja muualla jäävät näkymättömiin, jos opiskelijoille kehittäminen näkyy lähinnä huippujen palkitsemisena yhteisellä rahalla.

Yliopistojen perustehtävät ovat opetus, tutkimus ja yhteiskunnallinen vuorovaikutus, ja siihen ne saavat rahoituksensa.  AYY on muistuttanut jokaisessa käänteessä todistetusti toimivista keinoista parantaa opiskelutahtia, eli opiskelukyvyn merkityksestä ja erilaisten opiskelun esteiden purkamisesta. Parhaiten ovat onnistuneet ne yliopistot ja koulutusohjelmat, joissa on tehty yhdistelmä monenlaisia uudistuksia, kuten ohjauksen parantamista, opetussuunnitelmien pohdintaa ja kulttuurinmuutosta opiskelijoiden ja henkilökunnan keskuudessa. Stipendeillä yliopistot viestivät, että opinnoissa menestyminen olisi yksilön asia, vaikka opiskeluissa eteneminen riippuu hyvin paljon opintojen järjestelyistä ja niiden sisällöistä. Systeemissä on vikaa, jos opiskelija ei hahmota miksi opintojen tavoitetahdissa on tärkeä pysyä, ja etenkin silloin, kun opiskelija ei halustaan huolimatta pysty opiskelemaan sitä tahtia, jolle myös opintojen aikainen toimeentulo on mitoitettu.

Meillä on kaikki tarvittava tutkimustieto tukea innostuneisuuden ja sitoutuneisuuden syntymistä, ja erilaisista oppimisen esteistä yli pääsemistä. Aaltokin on tehnyt isoja investointeja opiskelijoiden hyvinvointiin ja koulutusohjelmien uudistamiseen. AYY toivookin, että nyt kaivettaisiin oikeasti naftaliinista Aallollekin tutut Kyky-projektin materiaalit. Innostunut opiskelija tekee lukukaudessa 9 opintopistettä enemmän, mutta innostus ei synny stipendeillä. Yliopistot saivat myös juuri kärkihankerahaa opiskeluhyvinvoinnin kehittämiseen ja se on oikea suunta. Rahoituspaineista huolimatta pää on pidettävä kylmänä. Opiskelun palkinto on oppi ja yliopistojen tehtävä opettaa, eikä hypätä aina, kun rahoitusmalli käskee.

Lisätietoja:
Petteri Heliste, AYY:n hallituksen varapuheenjohtaja, edunvalvonnan koordinointi, petteri.heliste@ayy.fi, 050 520 9428
Susanna Koistinen, koulutuspoliittinen asiantuntija, susanna.koistinen@ayy.fi, 050 520 9438

Lisää tietoa ja taustoja voi lukea blogistamme: https://ayy.fi/blogi/2017/03/09/opintotahdin-muutos-vaatii-kulttuurinmuutosta/

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *