Kilpailu yhdistyksille – eniten kansainvälistynyt yhdistys palkitaan!

Miten meidän yhdistyksemme kehittyisi kansainvälisemmäksi? AYY järjestää yhdistyksille kilpailun, jossa palkitaan eniten toimintaansa vuonna 2017 kehittänyt yhdistys. Keinot kansainvälistyä ja avata osallistumismahdollisuuksia kansainvälisille opiskelijoille ovat yhdistysten itse valittavissa, mutta inspiraatiota voi hakea kansainvälistymisen tueksi tehdystä ABC-oppaasta.

Merkittävimmin toimintaansa kehittänyt yhdistys palkitaan AYY:n yhdistyskoulutuksessa joulukuussa 2017 maineella, kunnialla ja ilmaisella AYY:n saunatilan käyttövuorolla kaikkine herkkuineen. Emme palkitse jo valmiiksi hyvin kansainvälistä yhdistystä, vaan yhdistyksen, joka on merkittävimmin kehittänyt toimintaansa kansainväliseen suuntaan. Ilmoita yhdistyksenne mukaan alla olevan linkin kautta, suunnitelkaa yhdessä kansainvälisyyden integroimista toimintaanne ja valmistautukaa raportoimaan kehityksestä marraskuussa 2017. Raportissa teidän pitää konkreettisin esimerkein avata, mitä olette tänä vuonna tehneet eri tavalla esimerkiksi uusien opiskelijoiden vastaanotossa, tiedotuksessa tai tapahtumajärjestämisessä ja mitä olette matkan varrella oppineet.

Ilmoittaudu kilpailuun tästä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *