Solut

Solu on yhden hengen huone jaetussa asunnossa. Yhdessä asunnossa voi olla 2-12 soluhuonetta ja yhteistilaa, johon kuuluu keittiö sekä mahdollisesti oleskelutilaa, vessa ja/tai kylpyhuone. Yhteistilan siivoaminen on kaikkien solun asukkaiden vastuulla. Suurimmissa soluissa huoneessa on oma kylpyhuone/vessa ja jääkaappi. Soluhuoneiden ovessa on lukko, johon sopii vain huoneen asukkaan oma avain. Yhteistiloihin pääsee kaikilla kyseisen asunnon avaimilla.

Solut ovat täysin kalustamattomia. Asuntoon kuuluu jääkaappi ja pakastin joko soluhuoneeseen tai keittiöön sijoitettuna, minkä lisäksi keittiön varusteluun kuuluu uuni ja liesi. Kaappitilaa löytyy keittiöstä sekä soluhuoneesta. Yhteisissä tiloissa on useimmiten ruokapöytä tuoleineen. Vinkkejä kalusteiden hankkimiseen löydät täältä.

Soluhuone on asukkaan henkilökohtainen huone. Huoneita ei voi vaihtaa muiden asukkaiden kesken, ja majoittaminen ja lemmikkien pitäminen on kielletty. Soluja voi hakea ainoastaan yksin, ei esimerkiksi kumppanin tai kaverin kanssa. Kesäisin AYY monesti tarjoaa soluja kesäasunnoiksi, mutta muina aikoina hakijan tulee olla AYY:n asumisoikeutettu jäsen.

AYY:llä on soluja Helsingin Vuosaaressa sekä Espoon puolella Leppävaarassa ja Teekkarikylässä. Teekkarikylän solut sijaitsevat Jämeräntaipaleella, Otakaarella ja Otarannassa. AYY aloitti 1.1.2017 rakennusten Jämeräntaival 3, 5 ja 7 peruskorjauksen, ja peruskorjaus suoritetaan rappu kerrallaan syksyyn 2019 mennessä. Peruskorjauksesta valmistuttuaan asunnot muuttuvat soluyksiöksi, yksiöksi ja kaksioiksi.

 

Ketkä voivat hakea: AYY:n asumisoikeutetut jäsenet, vain yksi hakija. Etusijalla uudet opiskelijat ja kiireellisessä asunnontarpeessa olevat. Ei lapsia.

Lemmikit: ei sallittu

Pinta-ala: Noin 10 – 25 m2

Vuokra: Noin 170 – 400 €, keskimääräinen vuokra 300 € (huhtikuu 2017). Katso tarkemmat tiedot Domosta.

Sijainnit: Teekkarikylä, Leppävaara ja Vuosaari.

Asuntojen määrä: n. 800 asuntoa kesällä 2017. Huom! AYY muuttaa peruskorjauksessa useita Teekkarikylän soluja muiksi asuntotyypeiksi, minkä vuoksi tämä luku tulee muuttumaan.

Asuntojen pohjapiirustukset löytyvät Domosta.


Tutustu myös: Soluyksiöt