Monet kuvatuista vapaaehtoistehtävistä ovat kestoltaan noin vuoden mittaisia pestejä. Lisäksi projektiluontoiset pestit on merkitty erikseen.
Suurin osa AYY:n vapaaehtoisrekrytoinnista tapahtuu syyslukukauden puolivälin tienoilla (loka-marraskuussa). Tällöin kannattaa pitää silmät ja korvat auki, ja tutustua eri mahdollisuuksiin. Osa rekrytoinneista tapahtuu vasta vuodenvaihteen jälkeen, ja joitain ajoittuu vuoden varrelle satunnaisesti. Erityisesti halloped-hakuja esiintyy vuoden mittaan miltei jatkuvasti.
Projektiluontoisiin pesteihin voi vallan mainiosti hakeutua myös kesken vuoden ottamalla yhteyttä ko. toimielinten vetäjiin (Yhteystiedot). Tietysti myös muihin osallistumisesta kannattaa kysäistä mihin aikaan vuodesta tahansa, jos homma vaikuttaa kiinnostavalta. Pääsääntöisesti innokkaille tekijöille löytyy aina puuhaa!





