Opiskelijakulttuuri

Haalarit ja takit

Opiskelijahaalarit ja takit ovat vaatteita, joita käytetään pääasiassa opiskelijajuhlissa. Näitä käyttävät yleensä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opiskelijat. Opiskelijahaalarit ja takit ovat usein helppo asuvalinta erilaisiin opiskelijatilaisuuksiin – niillä voi suojata alla olevia vaatteita lialta eikä vaatteiden valintaan tarvitse käyttää aikaa.

Haalariin ja takkiin kerätään usein kangasmerkkejä muistoiksi eri opiskelijatapahtumista ja niissä tavatuista muista opiskelijoista, joiden kanssa merkkejä on vaihdettu. Haalarien ja takkien kuviointi, väritys ja mahdollinen selässä oleva oppilaitoksen tai opiskelijajärjestön tunnus ilmaisevat kantajansa opiskelupaikan sekä koulutusohjelman. Joissakin opiskelijapiireissä on tapana vaihtaa osa haalarin lahkeesta seurustelukumppanin kanssa.

Haalarit ovat yleistyneet alun perin Ruotsissa paikallisen sitsikulttuurin kautta. Suomessa opiskelijahaalareiden ensimmäisiä ilmentymiä ovat olleet Teekkarikylän rakentamisen yhteydessä Rakennusinsinöörikillan opiskelijoiden yhteistuumin hankitut rakennustyömaahaalarit. Miltei samaan aikaan olivat käytössä myös teekkaritempausten yhteydessä käytettyjä tempaushaalareita. Otaniemeen haalarit rantautuivat kiltojen pariin noin 1970-luvun lopussa ja KY:llä ensimmäiset ”maalarin” haalarit nähtiin Mursujaisissa 1979. Yleisesti haalarit ovat tulleet tunnetuksi Suomessa teekkarien kautta.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnassa opiskelijahaalareita käyttävät erityisesti teekkarit ja kylterit. Haalarien väri kertoo, mitä alaa niiden omistaja opiskelee. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa opiskelijoille on muodostunut omanlaisensa takki- ja hupparikulttuuri, ja siksi haalarit eivät ole samalla tavalla yleisessä käytössä, poislukien arkkitehtiopiskelijoiden maalarinvalkoiset haalarit.

Haalarit

Aallon opiskelijoiden haalarivärejä opiskelualoittain

  • Arkkitehtikilta: maalarinvalkoinen
  • Automaatio- ja systeemitekniikan kilta: violetti, mustassa vasemmassa hihassa valkoinen tasku ja oikeassa reidessä vaaleansininen tasku
  • Bioinformaatioteknologian kilta Inkubio: punarusekat (= ruskeat) haalarit valkoisilla lehmänlaikuilla
  • Data Guild: hopeanharmaa mustalla hihalla
  • Fyysikkokilta: luonnonvalkoinen
  • Informaatioverkostojen kilta Athene: metsänvihreä
  • Koneinsinöörikilta: vaaleanpunainen
  • Maanmittarikilta: mattamusta, fuksianvärisellä hihalla ja taskulla
  • Prosessiteekkarit: sininen haalari, hihoissa ja lahkeissa punaiset, siniset ja keltaiset raidat muistona vanhoista Kemian tekniikan korkeakoulun killoista.
  • Rakennusinsinöörikilta IK: tummansininen vihreällä hihalla
  • Sähköinsinöörikilta: puhtaanvalkoinen
  • Tietokilta: kiiltävän musta
  • Tuotantotalouden kilta Prodeko: valkoinen haalari vuosittain siirtyvillä sateenkaarikuvioilla
  • Teknologföreningen: tekniikanpunainen
  • Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaat (KY): dollarinvihreä
  • Probba (Mikkelin kauppatieteilijät): dollarinvihreä

Muita Aalto-yhteisössä esiintyviä haalareita:

  • Vanhojen Kemian tekniikan korkeakoulun kiltojen haalareita: Kemistikillalla punaiset, Vuorimieskillalla kaljakorinsiniset ja Puunjalostajakillalla sellunkeltaiset
  • Maanmittarikilta (ennen vuotta 2014 aloittaneet): mattamusta, kiinteistötalouden lukijoilla viininpunainen hiha, geomatiikan lukijoilla vihreä
  • Rakennusinsinöörikilta IK (ennen vuotta 2014 aloittaneet): tummansininen, ympäristö- ja yhdyskuntatekniikan lukijoilla vihreä hiha

ARTS:n takit

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa haalarit eivät ole saavuttaneet vastaavanlaista suosiota kuin muilla Aallon aloilla. Haalareiden sijaan jalansijaa ovat saaneet erilaiset takit ja hupparit, joiden kautta on mahdollista tunnustaa omaa opiskelualaa.

Muotoilun laitoksen ainejärjestö Nuoret Designerit ry eli tuttavallisemmin NuDe on vuodesta 2016 tilannut jäsenilleen silmiinpistävän tyylikkäitä Vapputakkeja. Ensimmäiset takit ommeltiin Vallilalta lahjoituksena saadusta kankaasta klassiseen laboratoriotakin malliin. Kuosi vaihtuu vuosittain, mutta nimensä takki on saanut ensimmäisestä kankaasta, Vallilan Vappukukasta. Sittemmin myös graafisen suunnittelun ainejärjestö GRRR ry on hankkinut vaihtuvakuosisia takkeja, ja kuvataidekasvatuksen ainejärjestö Kooma ry valkoisia takkeja harmaalla helmalla.

Voit myös huomata haalareissa seuraavaa:

  • Haalarissa on erivärinen lahje
    • Opiskelijoiden keskuudessa on välillä tapana vaihtaa haalareiden lahkeita seurustelukumppanin kanssa. Jos siis näet esimerkiksi sateenkaarikuvioisen haalarin, jossa on vaaleanpunainen lahje niin kyseessä on todennäköisesti tuotantotalouden opiskelija, joka seurustelee koneteekkarin kanssa.
  • Vihreissä haalareissa on karvakaulukset
    • Kauppatieteilijöiden Kulttuurijaostolaisilla on tapana lisätä haalareihinsa karvakaulus
  • Vihreissä haalareissa on olkavarren ympärillä valkoinen kangas
    • Kauppatieteilijöiden Kulttuurivaliokuntalaiset lisäävät tämän yksityiskohdan haalareihinsa
  • Haalareiden tai takin kantajan vyötäisillä tai olkapäältä lantiolle kiertää värikäs nyöri. Välillä nyöristä voi myös roikkua tupsu.
    • Nämä kertovat usein, että opiskelija on aktiivinen ylioppilaskunnan vapaaehtoinen. Nyörin/tupsun väri kertoo, missä toimikunnassa henkilö toimii/on toiminut.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu