Liikunta

SELL 2010AYY tukee jäsenistönsä liikkumista mm. avustamalla ylioppilaskunnan piirissä toimivien liikuntayhdistysten toimintaa, tekemällä kansallista edunvalvontaa Opiskelijoiden Liikuntaliiton jäsenenä sekä viestimällä ajankohtaisista liikunta-asioista. Lisäksi AYY:ssa toimii vapaaehtoisista koostuva liikuntajaosto Aalto-Liike, joka järjestää erilaisia liikuntatapahtumia pitkin vuotta. Ylioppilaskunnassa liikuntaan liittyviin mieltäsi askarruttaviin kysymyksiin vastaavat liikuntasektorilla työskentelevät liikunta-asiantuntija sekä hallituksen liikuntavastaava. Heihin saat helposti yhteyden sähköpostitse liikunta@ayy.fi.

Aalto-yliopisto panostaa opiskelijoiden hyvinvointiin tarjoamalla liikuntapalveluita.  Aalto-yliopiston opiskelijoilla on käytössä UniSportin palvelut kuudella eri liikuntakampuksella.

Sinun kannattaa tutustua myös oman kotikuntasi tarjoamiin liikuntapalveluihin. Espoossa ja Helsingissä opiskelijat pääsevät esimerkiksi edullisesti käyttämään uimahalleja. Jos olet jo huippu-urheilija tai huipulle tähtäävä suosittelemme sinulle yhteydenottoa Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia URHEAan.

Liikuntasektorin yhteystiedot

Liikuntatiedote 10/2013

Liikuntatiedote 9/2013

Liikuntatiedote 8/2013

Liikuntatiedote 7/2013

Liikuntatiedote 6/2013

Lähde Liikkumaan kurssi starttaa 26.2

Liikuntatiedote 5/2013

Liikuntatiedote 4/2013

Liikuntatiedote 3/2013

Espoon Bluesilta spesiaalitarjous opiskelijoille

Liikuntatiedote 2/2013

Liikuntatiedote 1/2013