Arkkitehtikilta

Arkkitehtikilta on Aalto-yliopiston arkkitehti- ja maisema-arkkitehtiopiskelijoiden opiskelijajärjestö, joka toimii Aalto-yliopiston Ylioppilaskunnan alaisuudessa. AK on perustettu vuonna 1908, mutta kilta on tunnettu pikemminkin luovasta mielenlaadustaan kuin pitkistä perinteistään.

Killan tärkeimpiin tehtäviin kuuluu opiskelijoiden etujen valvominen sekä monenlaisten tapahtumien järjestäminen, aina yösuunnistuksesta bileisiin ja teatterikäynteihin. Kilta myös ylläpitää sähköpostilistaa, joka on tällä hetkellä Arkkitehtuurin laitoksen tärkein viestintäkanava sekä pyörittää arkkitehtiopiskelijoille elintärkeää pahvikauppaa laitoksen kellarissa.

Arkkitehtikillan jäsenet tunnistaa wappuna maalarinvalkoisesta haalarista ja muulloin tummanpuhuvasta vaatetuksesta ja hipsterirepuista. Juhlatilaisuuksissa arkkareilla on tapana kuljettaa mukanaan jumalattoman kokoista punaista AK:n lippua.

Wähäjoulua, Arkkitehtikillan vuosijuhlaa, vietetään perinteisesti itsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta. Juhlan huipentumana on itsenäisyyspäivän aamu-uinti Yrjönkadun uimahallissa.

Arkkitehtikillan reilusta 300 jäsenestä nelisenkymmentä on aktiivisesti mukana järjestämässä tapahtumia ja toimintaa, joten meininki killassa on melko välitön ja lämmin. AYY:n piirissä toimivien kiltojen lisäksi AK:n tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat TOKYO ry sekä sisarkillat Tampereella ja Oulussa. Eri paikkakuntien arkkitehtikillat mm. toimittavat yhteistä Arkkitehtiopiskelija-lehteä, järjestävät vuosittaiset AO-päivät sekä kesäpäivät.