Asuminen 2013

AYY:n edustajisto on hyväksynyt 14.5.2013 uuden AYY:n asumisen ohjesäännön. Asumisen ohjesääntö ohjaa koko AYY:n asumistoimintaa ja vaikuttaa kaikkiin AYY:ltä asuntoa hakeviin ja jo AYY:n asunnoissa asuviin jäseniin.
Jämeräntaival 1 kiinteistö peruskorjataan vuosien 2013 ja 2014 aikana. Peruskorjaus toteutetaan kolmessa lohkossa ja se kestää kokonaisuudessaan noin 12kk. Yhden lohkon korjaus kestää noin neljä kuukautta. Korjaustöiden aikana korjattava lohko ei ole asumiskäytössä.
Muistutukseksi AYY:n vuokraamien asuntojen jonottamiskäytännöistä: asumisen ohjesäännöt II luku 6§: ”Mikäli asunnon >>
Lähiaikoina lehdistä on saanut lukea opiskelija-asuntoja vaivaavista tuhoeläimistä. Suomessa on pitkään saanut >>
Maaliskuussa muuttopäivä sattuu perjantaille jolloin Töölön palvelupiste on normaalisti suljettu. Tämän vuoksi AYY järjestää maaliskuun muuttopäiväksi päivystyksen Töölön palvelupisteelle. Helsingin kohteiden avaimet hoidetaan siis maaliskuun muuttopäivänä normaalisti Töölön palvelupisteen kautta.
Joissakin AYY:n Helsingissä sijaitsevissa kiinteistöissä on asukkailta kerätty maksuja saunavuoroista ja kellarikomeroista. 1.1.2013 alkaen kellarikomerot ja saunavuorot sisältyvät asuntojen vuokriin.
Uutisarkisto
Viikkotiedote
Yhdistystiedote
Liikuntatiedote